5.-6.1. Torstai-Perjantai Pitkä matka kotiin

Pikaiset pakkausviimeistelyt ja aamupalat olivat ohjelmassa niin olimme melkein omassa aikataulussamme kun auto starttasi kahdeksan jälkeen kohti lentokenttää ja autovuokraamoa, jonne oli mukavan lyhyt noin 20 minuutin ajomatka. Auton palautus kävi nopeasti, samoin shuttlekuljetus domestic-terminaaliin.

3.-4.1. Hyvästejä reissulle

Tiistai ja Milan 7-kuukautispäivä meni shoppaillessa. Riccartonin Westfield Mall on kelpo ostoskeskus jos haluaa löytää muuta kuin turistikamaa. Minulle tietysti tarttui mukaan pari mekkoa ja kesäpaitaa lisää ja Antti löysi hyödyllisiä kauluspaitoja työelämään. Eipä ihme, että minun vaatekaappini tuntuu olevan täynnä kesäkuteita kun shoppailen aina vain ulkomailla. Oikein maistuvat boysenmarjajuustokakutkin nautittiin ihan kohtuullisessa Foodcourtissa. Vähän …

2.1. Maanantai Akaroa, pieni ranskalainen kaupunki

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus mennä tänään käymään eteläsaaren keskiosassa, mutta jonkinlainen matkauupumus oli molemmilla emmekä jaksaneet lähteä yli kahden tunnin ajomatkan päähän. Vähän ihmettelin, kuinka uupumus oli tullut vaikka olimme olleet ”vain” reilu kolme viikkoa matkalla. Häämatkalla se tuli vasta viimeisellä viikolla. Ehkä Milan kanssa matkustaminen kuitenkin rasittaa enemmän ja omalla tavallaan vaikka …

1.1. Sunnuntai Uuden vuoden hylkeet Kaikourassa

Meillä oli tänään melko aikainen herätys kun klo 9 lähdimme ajamaan pohjoiseen, Kaikouran pieneen kaupunkiin. State High Way 1 oli sinne auki päivällä, mutta meni yöksi kiinni. Siellä tehtiin ilmeisesti jotain tietöitä. Jonkun aikaa se oli ollut kokonaan suljettu marraskuisen maanjäristyksen takia, jolloin monta kohtaa asfaltista meni hajalle ja kalliolta tuli kivivyöry, joka tukki tien. …

31.12. Lauantai Uusi Vuosi ihan vain meidän kesken

Lähdimme aamupalan jälkeen tutustumaan Christchurchin keskustaan. Botanic Garden on iso ja kaupungin suosituin nähtävyys, joten menimme katsastamaan sen. Autonkin sai puiston sisään parkkiin. Pienestä lammesta nousi kapenevat metalliset portaat, ihan kuin portaat taivaaseen. Puiston ja kaupungin läpi kiemurtelee Avon-joki, jossa oli melojia ja siinä järjestettiin myös gondoli-ajeluita.

30.12. Perjantai Maailman jyrkin katu ja ihastuttavat wallabit

Meidän oli herättävä yhdeksältä suorittamaan nopeat pakkausviimeistelyt ja aamutoimet. Yhdentoista jälkeen saimme kaikki kimpsumme autoon. Maailman jyrkin katu, Baldwin street, oli koko ajan ollut meidän kotikadustamme seuraava, mutta liian lähellä ilmeisesti, että olisimme siellä aikaisemmin käyneet. Meillä kuitenkin oli nyt hyvin aikaa, joten pistäydyimme siellä.

29.12. Torstai Tunnel Beach, meidän eteläisin piste

University Book Shop oli tänään auki ja kävimmekin siellä ensimmäiseksi. Mietin pitkään minkä kirjan ostan ja pitkän harkinnan jälkeen ostin kirjan Oceanian journeys and sojourns. Meidän piti tulla kotiin lounaalle kun ravintolat avasivat taas vasta neljältä. Kun pastat ja jauhelihasoosit oli saatu napaan, lähdimme iltapäivällä käymään Dunedinin eteläpuolella Tunnel Beachillä. Se on sitten eteläisin piste …

28.12. Keskiviikko Pingviinibongausta

Tänään oli aamupalailun ja blogeilun jälkeen suunnitelmissa pingviinien katselu Oamarussa, jonne oli alle 100 km matkaa. Käväisimme Oamarussa ensin Viktoriaanisessa korttelissa. Siellä oli siis hienoja vanhoja taloja 1800-luvulta, joihin oli turistien vuoksi ilmestynyt erilaisia souvenir shoppeja. Kalkkikivestä veistellään täällä muistoesineitä, koru-symboli on hyvin suosittu.

27.12. Tiistai Shoppailua Dunedinissa

Koska asuimme muutaman kilometrin päässä keskustasta, lähdimme autolla lähemmäksi ja jätimme sen kasvitieteellisen puutarhan viereen, josta keskustaan oli kilometrin verran. Kuvasimme Otagon Yliopiston päärakennuksen. Olin joskus huvikseni katsellut netistä, että jos Uuteen-Seelantiin muuttaisin, niin täällä yliopistossa olisi minulle sopivat pääaineet tarjolla. Ohitimme myös vanhempia yliopistorakennuksia.

26.12. Maanantai Tapaninpäivän rentoutumista

Aamun imettelyn, puurottelun, blogeilun ja pakastepizzojen jälkeen lähdimme lähelle keskustaa St. Clair Beachille. Sen toisessa päässä oli lämmitetty maauimala, jossa oli ihan mukavasti väkeä. Me menimme kuitenkin vain pehmeälle biitsille istuskelemaan. Tai ensin Antti kantoi rattaita sata metriä hiekalla. Muutama muukin oli tullut viettämään Tapaninpäivää tai kansainvälisemmin Boxing Daytä rennosti biitsille. Vedessä oli surffaajia märkäpuvuissaan. …