Joku ehkä saattaa muistaa, että viime vuonna lupailin Eurooppaa kaukaisempaa kohdetta tälle vuodelle. Asiat eivät kuitenkaan mene aina toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti. Siispä jopa minä, joka pidän suunnitelmistani kynsin ja hampain kiinni, joudun perumaan lupaukseni ja myöntymään Euroopan matkaan tänäkin vuonna. Talvella pähkimme päämme puhki mihin Euroopan kohteeseen voisimme saada kivan loman kesällä. Hotellimakumme eivät menneet yksiin monen Euroopan maan hotellitarjonnan kanssa. Niinpä päädyimme meille uuteen kokemukseen, Tuin pakettimatkaan. Antti löysi Espanjan Costa Blancalta kivan näköisen pakettilomatarjouksen, jota ehdin vilkaista vähän. Costa Blanca, valkoinen rannikko, on 200 km pitkä rantakaistale Alicanten maakunnassa. 2 viikkoa puolihoitoa neljän tähden hotellissa kustansi koko perheeltä lentoineen vain pikkuista vajaa 4000 €.
Jo seuraavana päivänä Antti laittoi minulle töihin viestin, että voisiko varata tuon matkan meille. Annoin luvan vähän niin kuin sillä ehdolla, että ensi vuonna toteutamme Etelä-Amerikkaan sijoittuvan, monen vuoden haaveeni. Tämä oli kompromissi ja niinpä tuli matka Espanjaan varattua, kukapa olisi uskonut. Antti ja lapset saavat uuden maan. Pieni Espanja-päivitys tulee minun kohdallani ihan tarpeeseen. Muistan kyseisestä maasta vain vaaleanpunaiset jalkapohjan muotoiset jätskit, joita söin siellä lapsena. Olin alle kouluikäinen.
Vaikka yritin innostua Espanjasta ja välillä siinä onnistuinkin, niin varsinkin yövuorojen pimeinä tunteina nettisurffailut kohdistuivat tulevien vuosien unelmakohteisiin ja loputtomaan haaveiluuni. Siitä huolimatta odotin tätä matkaa ja lomaa. Voihan tämän pakettimatkan ottaa kerran elämässä -kokemuksena. Ja suunnata sen jälkeen katseensa taas sinne, minne sydän vie.
Lähtöaamuna puhelin olisi herättänyt viideltä, mutta heräsin itsekseni jo kymmentä vaille. Kun menin aamutoimille, Milan huoneesta purkautui hyppien kaksi onnellista tyttöä suut äärimmäisen leveissä hymyissä. Antti sen sijaan jatkoi koisimista vielä melkein tunnin. Matkalaukut sujahtivat nätisti kiinni. Tyttöjen laukku oli vain 13 kg ja minun Ryanairille juuri sallitun 20 kg. Kukaan kissoista ei tehnyt katoamistemppua, vaan kaikki kummastelivat meidän touhujamme. Auto starttasi seiskan jälkeen sumuiseen ja kostean viileään aamuun.
Antti lipitti termarista kuumaa kahviansa koko matkan kentälle. Parkkeerasimme Bemun P3-parkkihalliin tasan klo 9. Ulkona satoi rankasti, ja sadan metrin matkalla kastuimme hieman. Check-in oli nopeasti hoidettu, matkalaukut pääsivät mukisematta hihnalle. Lentoa odotellessa kävimme Espresso Housessa chai lattelle. Se oli tytöille uutta herkkua. He jakoivat yhden ison latten, ilman suurempaa kinaa.
Keräännyimme pikkuhiljaa portille 8, klo 12.10 lähtevää Ryanairin lentoa varten. Reilu neljän tunnin lento meni ihan ok. Vähän ehdimme kuitenkin omia telsuja kaivata, mutta onneksi kirjat viihdyttivät kylliksi. Ryan Air ei tarjonnut ilmaiseksi edes juotavaa. Ehkä ensi vuonna osaan arvostaa lentokoneaterioita ja lentopunkkua, jos niitä taas saa ”normaalin” lentokoneen kyydissä.
Laskeuduimme paikallista aikaa kolmen jälkeen Alicanteen. Siirtyminen hotelliin oli erittäin helppoa. Matkalaukut tulivat nopeasti ja alakerrasta löytyi Tuin iso ilmastoitu bussi, joka ei tullut edes puolilleen täyteen. Matkaa Benidormiin oli 45 minuuttia. Kuivaa maisemaa koristivat kallioiset nyppylät ja pienet vuoret. Benidormissa oli muutamia uusia pilvenpiirtäjiä. Muut bussissa taisivat jäädä sinne. Meille oli järjestetty oma taxikyyti Calpeen, puolen tunnin päähän.
Pian näkyi jo Calpen maamerkki Penon de Ifach, rannikosta kohti merta työntyvä kalliomuodostelma. Mutta ajettavaa oli vielä. Kallioinen rannikkotie oli paikoin koukeroista, kunnes olimme perillä Calpessa. Ohitimme Calpen keskellä olevan flamingojen asuttaman suolavesilaguunin, jonka jälkeen olimme perillä.
Kotiutuminen AR Hotel Diamanteen alkoi. Aulassa kutsuivat kiiltävät pinnat, hienot kierreportaat, korkealla oleva katto, aulabaari ja elävä saksofonimusiikki. Vaikutti hyvinkin, että viihtyisimme kaksi viikkoa. Saimme huoneen kolmannesta kerroksesta. Partsin maisemassa näkyivät altaat, osittain merta ja valtava kivimöhkäle Ifach. Huoneen sisustus oli skandinaavisen pelkistettyä ja vaaleita puupintoja. Seinäkoristelu oli miellyttävää siniraidallista taidetta. Tytöille oli avattu vuodesohva valmiiksi. Kylpyhuoneessa oli siisti suihku ja lavuaarin vieressä riittävästi tilaa omille puhdistusaineille ym. vessatuotteille. Peiliseinässä oli niin ikään miellyttävä vaalean sininen laatoitus.
Hotellia vastapäätä on kattava ruokamarketti, josta saatoimme hakea minibaariin pientä syötävää, kuten jugua, mehua ja leivän päällisiä. Nälkä alkoi taas olla, koska emme olleet syöneet yhtäkään kunnon ateriaa tänään, mutta odotimme puolihoitoomme kuuluvaa illallista. Päätimme käydä tsekkaamassa altaat. Yksi allas oli Aavalle juuri sopivan syvyinen, hän ylsi melkein joka kohdassa pohjaan. Toinen oli matala lillutteluallas. Kolmas oli aikuisten allas, toisesta reunasta syvä, mutta siinäkin viihdyimme. Tytöt kuitenkin uivat monta metriä ihan sujuvasti syvässäkin. Seitsemäksi menimme toiseen kerrokseen kovasti jo nälissämme. Ravintolassa oli selvästi valmistelut menossa ja ovet kiinni. Illallisbuffet alkoikin vasta kahdeksalta. Meidän piti mennä vielä tunniksi huoneeseen.
Menimme ajoissa jonottamaan. Valtava määrä muitakin nälkäisiä ilmestyi ravintolan oven taakse ennen kuin ovet lopulta avautuivat. Yllätyksenä meille, vesi maksoi illallisella, litran pullo oli 3 €. Enemmän runsaasta joka iltaisesta päivällisestämme kerron tulevassa postauksessa.
Tytöt nukahtivat unille lähes välittömästi, kun kotiuduimme illalliselta huoneeseen. Illalla parvekkeella oli mukava ilmasto. Hotellin ulkoilmastagella soi poppimusa melkein puoleen yöhön asti. Minusta se oli ihan mukavaa. Kun ei parvekkeella enää jaksanut jammailla, oli kiva kömpiä peiton alle nauttimaan kohta saapuvasta unesta.
