Vesielämykset ovat olennainen osa meidän reissuja aina kuin mahdollista. Tässä postauksessa kerron meidän kokemuksistamme Calpen merielämyksistä.
Playa De La Fossa
Playa de la Fossa on hienohiekkainen ranta, Calpen toinen pääbiitsi. Se on Calpen maamerkin Penon de Ifachin pohjoispuolelle. Meidän hotellista Fossalle on korttelin verran. Pitkä biitsipromenadi kauppoineen ja ravintoloineen tekee siitä viihtyisän. Ranta oli eurooppalaiseen tyyliin täynnä. Kun menimme rannalle, pulahdimme heti mereen. Rannalle oli mahdotonta jäädä, ihmistiheys oli niin suuri, että seuraava ”aurinkoilija” olisi maannut metrin päässä. Hieno hiekkapohja jatkui vedessä ja teki merikokemuksesta oikein miellyttävän. Sopivan syvyisessä ja tyynessä vedessä tyttöjen oli hyvä jatkaa uimaharjoituksia. Yhtenä päivänä oli tuulisempaa ja pääsimme nauttimaan mukavista aalloista.
Hieman sivummassa rannasta pystyi snorklaten tapaamaan vaaleita kaloja. Ensimmäisellä kerralla Aava kävi iskän sylissä katsomassa kaloja maskin kanssa. Minä snorkkeloin Milaa kädestä kiinni pitäen kaloja katsomaan. Kalat eivät olleet mitään pikkusinttejä, suht värittömiä kyllä, mutta hyvän kokoisia.
Cala La Calalga
Calalgaan oli meiltä alle 400 metriä ja netin mukaan se on yksi hyvistä rantasloteista lähistöllä. Pieni hiekkaranta on kallioiden ympäröimä ja yöllä ranta häviää melkein kokonaan nousuveden vuoksi. Calalga vaikutti viihtyisältä. Oli siellä ihmisiä, mutta ei sellaisia turistimassoja eikä samalla tiheydellä kuin pääbiitseillä. Tämä ranta syveni erittäin hiljaksiin, vesi oli suht kirkasta ja vaalea hiekkapohja kauniin aaltokuvioista. Tämä vaikutti erinomaiselta paikalta tytöille harjoitella snorklausta. Ja niin se olikin. Tytöt olivat vähän pitkin hampain lähteneet tänne, kun hotellin altaassa oli niin kivaa. Kohta ensimmäiset kalat oli nähty ja tytöt varmistelivat, että emmehän lähde täältä pitkään aikaan pois. Lähellä hiekkaa ui pieniä jalan pesijäkaloja. Lähellä pintaa maskin edestä moneen kertaan ui pieniä auringon valossa välkkyviä kaloja. Joskus tuli vastaan myös pieniä raitaisia kavereita. Tämä snorkkelipaikka yllätti positiivisesti. Tytöt pääsivät täällä ensimmäistä kertaa kunnolla snorklaamisen makuun eikä heitä meinannut saada pois ollenkaan. Jokainen kala oli ilon aihe. Minulle sen sijaan omien lasten näkeminen vedessä uiden ja snorklaten sujuvasti oli vähintään yhtä hienoa kuin merikilpikonnan, paholaisrauskun tai delfiinin bongaaminen meressä. Vihdoinkin teimme tätä yhdessä kaikki, koko perheenä.
El Raco
El Racon poukama, aivan Penon de Ifachin juurella, on pieni valkokivinen ranta. Se on erityisesti snorklaajien ja sukeltajien suosiossa, koska kivipohjaisuuden vuoksi vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Snorkkeloiminen El Racossa oli hyvin palkitsevaa. Kalat, varsinkin isommat vaaleat, tulivat vastaan heti rannassa ja näyttivät viihtyvän ihmisten seurassa (tai ainakaan heitä ei haitannut monen snorklaajan läsnäolo). Ranta syveni aika nopeasti ja aallokko oli poukamalle tyypillisesti maltillista. Täällä oli ihan kiva viettää reilu snorklaushetki kahdestaan, niin kuin ”ennen vanhaan”.
Calpe Scuba
Yhtenä aamuna puhelin herätti vain minut seitsemältä. Muut jäivät unille, kun minä lähdin sukeltamaan. Tämän päiväinen sukellus oli pyörinyt mielessä jo pari päivää. Minua jännitti, koska edellisestä kerrasta oli melkein 4 vuotta (Hawaiilla). Olin suunnitellut sukelluksen tänne ihan vain treenin kannalta. Pitkän tauon vuoksi minua jännitti nyt aika paljon, vaikka yritin selittää itselleni, että hyvin se varmasti menee. Tämän vuoksi olin varannut refreshment-sukelluksen alkuun.
Promenadi oli odotetusti ihanan hiljainen, samoin biitsi. Muutamia aamujuoksijoita kirmasi ohi. Olin perillä alle puolessa tunnissa, Dive & Dive Padi Center oli Calpen satamassa veneiden luona, El Racon vieressä. Siellä oli jo täysi tohina päällä klo 8.30. Muitakin oli menossa aamusukellukselle. Niin kuin yleensä, dive centerin porukka vaikutti todella mukavalta. Minulla oli ohjelmassa ensin refreshment dive ja klo 12.30 boat dive. Espanjassa sukellusvakuutus on pakollinen. Minulla ei sitä ole, mutta sen pystyi kätevästi ostamaan päiväksi 8 euron hintaan. Lukollisen kaapin sai omalle repulle ja avain jätettiin kassan naulakkoon sukelluksen ajaksi.
Refreshment-sukellukseni ohjaaja oli Paco, nuorehko erittäin kivan tuntuinen mies. Minun lisäkseni sukellukseen osallistui neljä espanjalaista. Koska minä olin ainoa englantia puhuva, Paco selitti ensin muille ja sitten minulle mitä ollaan tekemässä. Tuleva sukellus käytiin läpi ja taidot, jotka kertaamme pohjalla. Sitten Paco näytti vaihe vaiheelta BCD-liivin ja happitankin käyttökuntoon saattamisen. Se oli hyvä, sillä ne olivat minulla hatarassa muistissa.
Muut pukivat sukelluskeskuksen pitkät märkäpuvut, minulla oli oma lyhyt märkäpukuni. Pakkasimme varusteet auton peräkärryyn, jossa ne kulkivat näppärästi pari sataa metriä rantaan. Kävelimme El Racon rantaan aivan Penon de Ifachin promenadin viereen. Ensimmäiselle sukellukselle sain 2 x 2 kg:n painot. Paritarkastuksen jälkeen olimme valmiit.
Veden alle meneminen ei tuntunut oudolta. Jäimme pohjan yläpuolelle, ehkä alle kymmeneen metriin räpylöimään vapaasti Pacoa seuraten, fiilistellen miltä sukeltaminen tuntuikaan. Sitten laskeuduimme vesikasvien välissä olevalle hiekka-alueelle puolikaareen. Oli perustaitojen treenin vuoro. Paco näytti mallia ja jokainen suoritti vuorollaan. Ensin oli regulaattorin pois heitto ja kalastus oikealla kädellä takaisin. Oikein tehtynä toimenpiteessä puhalletaan koko ajan hiljaa ulos päin (kuplat kertovat sen), sillä hengitystä ei saa ikinä sukeltaessa pidättää. Toinen tehtävä oli maskin täyttö puoleen väliin vedellä ja sen pois puhaltaminen. Kolmantena asetuimme vatsalleen pohjaan ja harjoittelimme nosteen säätelyä hengityksen avulla. Nosteen säätely onkin pisimpään harjoitusta vaativa taito, koska siihen vaikuttaa veden laatu, mikä puku on päällä ja oma asento. Suoriuduin tehtävistä heti onnistuneesti. Etukäteen jännittäminen oli osittain turhaa, vaikka osaltaan varmasti myös valmisti minua tähän. Kun taidot oli suoritettu, loppusukellus oli sitten vain chillailua Pacon näyttämässä suuntaa. Vastaan tuli vaaleita ja raidallisia kalaparvia pitkän meriruohon seassa.
Noin 50 minuutin sukellus päättyi rannalle snorklaajien ja uimareiden äärelle. Olin äärimmäisen helpottunut, että pitkän tauon jälkeen sukeltaminen oli mennyt ihan hyvin. Seuraavaan sukellukseen oli aikaa reilu tunti. Laitoimme uudet happipullot valmiiksi BCD:himme jo sitä varten. Sukelluskeskuksella oli hyvät vessat ja suihkut. Pystyin tekemään kunnon välisuihkun, jota seurasi tietysti uusi aurinkorasvaus. Aikaa oli sen verran vähän, että en ehtinyt lähteä rantakadulle syömään lounasta. Menin sataman ravintolaan ja ostin sieltä suklaatuutin. Se sai olla lounaani tänään.
Puleuduin uudestaan märkäpukuuni. Minulle ei jäänyt yhtään liikaa aikaa. Porukka oli jo lastaamassa varusteita Venus-nimiseen veneeseen. Meitä oli lähdössä 10 sukeltajaa vene sukellukselle ja lisäksi ohjaaja ja venekuski. Kaikki puhuivat espanjaa, paitsi minä. Sukellusohjaaja puhui englantia erittäin vähän. Koska olin juuri ollut sukeltamassa, niin minua ei huolettanut kielimuuri. Vedenalainen kieli on kuitenkin kansainvälinen. Vieressäni istui nuori puolalainen mies. Hän ystävällisesti käänsi minulle englanniksi mitä sukellusohjaaja puhui espanjaksi.
Kiersimme veneellä Ifachin toiselle puolelle. Samalla näin, kun jotkut olivat rantautuneet pikkiriikkiselle rannalle varmasti meloen, koska ympärillä kohosi vain valtava kalliomöhkäle. Pysähdyimme melko lähelle ”isoa kiveä”. Siitä astuimme veteen vuorotellen.
Alkuun laskeutuminen sujui hyvin, sitten en enää päässytkään alemmas, vaikka kuinka tyhjensin BCD:ni ilmasta. Kohta tunsin aallot yläpuolellani, olin leijunut takaisin pintaan. Arvasin, että minulla oli liian vähän painoja. Aamun 2 x 2 kg ei riittänyt tällä kertaa. Hawaiillakin minulla oli ollut yhteensä 8 kg painoa. Pian sukellusohjaaja tuli luokseni ja antoi yhden 2 kg:n painon lisää. Kuudella kilolla pääsin laskeutumaan ja sukellus pääsi alkamaan.
Vedenalainen maisema oli kumpuilevaa. Uimme vesikasveja kasvavien kallioiden väleissä, välillä pienistä tunneleista. Lattean värisen merikasvillisuuden lomassa oli yksittäisiä vaaleanpunaisia ”pikkupensaita”. Lyhyt märkäpukuni oli sopiva, vaikka muilla oli pitkät. Välillä koin kylmiä virtauksia, mutta ne kestivät vain hetken. Vaaleita kalaparvia oli paljon. Ne tulivat todella lähelle. Lemppareitani oli pikkiriikkiset violetin siniset sintit, jotka pyörivät ja hyörivät kymmenien yksilöiden parvissa siellä täällä. Yksittäisiä raidallisia kaloja oranssin ja vihreän väreissä keräili syötävää kallioiden kasvustosta. Keltaisia päistään mustaraitaisia kaloja käyskenteli lähinnä yksittäin tai muutaman yksilön porukoissa.
Tämä sukellus oli todella rennon oloinen, perässä oli helppo pysyä ja etenemisvauhti sopivan rauhallinen. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia sukelluksesta ensimmäistä kertaa Välimeressä. Tarkoitukseni oli ollut vain ylläpitää taitoa. Jokainen kalaparvi tai yksittäinen värikäs kala oli vain positiivinen yllätys. Vaikka olen nauttinut sukeltamisesta ennenkin, niin nyt koin jo jonkinlaista luottamusta itseeni ja laitteiden kanssa veden alla tuntui luontevalta. Tähän asti olen kokenut BCD-liivin ja happitankin välttämättömiksi raskaiksi kapistuksiksi, jotka pitävät minut hengissä. Nyt olin enemmän sinut näiden vedenalaista elämääni ylläpitävien apujen kanssa. Voin luottavaisemmin suunnitella toivottavasti ensi vuodelle uusia sukelluksia uusissa paikoissa.
Nyt ensimmäistä kertaa koin haikeutta, kun näin painemittarista, että 200 baria oli vähentynyt 70 bariin, mikä merkitsi sitä, että minun on noustava ylös. Olimme sopineet 70 baria raja-arvoksi. Ohjaaja kysyi jokaiselta, kuinka paljon meillä on happea jäljellä. Meitä oli viisi, joilla raja oli menossa rikki. Meidän oli noustava pintaan itsenäisesti. Loput jatkoivat sukellusta vielä muutaman minuutin verran.
Venematka takaisin satamaan kesti noin vartin. Sukellusporukkamme oli tyytyväinen ja espanjalainen äänekäs puheen sorina valtasi veneen. Onneksi puolalaisen sukeltajan kanssa tuli jotain juteltua, mm. tulevaisuuden sukellushaaveista. Perillä huuhtelimme varusteemme makean veden altaassa. Kello lähestyi jo iltapäiväkolmea. Menin nauttimaan päivän toisesta suihkusta ja tein huolella taas aurinkorasvaukset paluumatkaa varten. Onnellisena ja äärimmäisen helpottuneena lähdin hotellia kohti suihkun raikkaana, kunnes hiki taas alkoi puskea parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen. Promenadi ja ranta olivat täyttyneet, aamun hiljaisuus oli tiessään.
Kaiken kaikkiaan Välimeri ja Calpen vedet yllättivät minut positiivisesti. Rannat ovat mitä mainioimpia olosuhteiltaan. Kun vain vedessä haluaa pysyä niin hyvä. Ihmispaljous päivällä pitää huolen siitä, ettei aurinkotuolin alle hiekalle halua jäädä hetkeksikään. Meri tarjoaa mukavasti elämää ihan lähellä rantaa, jos siihen haluaa tutustua.
