Herätessämme pihalla oleva suihkulähde solisi kauniisti ja altaalta kuului pieniä elämän ääniä. Partsiaamiaisen jälkeen kävelimme Kukulkanille, jonne tuli R2-busseja lähes taukoamatta. Hyppäsimme sellaiseen. Hinta oli vain 10 pesoa, eli 0,60 €. Ilmastoinnin puutteesta huolimatta matkanteko ei ollut jurikaan hikisempää kuin Suomessakaan viime viikkoina TKL:n paikallisbusseissa. Ikkunat olivat auki, tuuli lievitti kuumuutta.
Matkustimme koko zona hoteleran läpi Cancunin keskustaan. Aikaa kului noin puoli tuntia. Kuljettajalle olimme kertoneet, että jäisimme Merkado 28:n luona pois. Hän ei kuitenkaan pihahtanutkaan sellaisesta, näimme vain kyltin, jossa sinne kerrottiin olevan matkaa 350 m. Kohta olimme ajautumassa ilmeisesti pois turisteille sopivalta alueelta kun mies bussin ulkopuolella huusi meille mihin olemme menossa. Jäimme sitten kohta ison tien varteen, josta pystyimme vielä kävelemään kartan avulla taaksepäin Merkadolle Avenue Tankahille. Isoa katua, Avenue Cobaa, reunusti hieman ränsistyneet puiset pienkerrostalot.
Oli helpottavaa päästä ilmastoituun putiikkikeskittymään. Sieltä löytyi monenmoista souveniria, puista, metallista ja lasista esinettä hyllyyn ja seinälle, paitoja, mekkoja, laukkuja, hattuja, magneetteja… vähän liikaa valikoimaa. Ja missä lie tehty osa esineistä ja vaatteista? Silmääni iski kuitenkin puinen seinäkoriste, jossa on jaguaarin pää suu auki (ja suusta tulee jonkinlainen tyyppi) ja maya-kalenteri. Shoppasin myös sinisen ja valkoisen kesämekon. Ihan niinkuin jaguaarin pää, niin hopeinen honuriipus kutsui myös minua. Pienen tinkimisen jälkeen ostin sen ja hopeisen kaulaketjun 3600 pesolla eli 225 €. Ihan kunnon turistihinnoissa oltiin, mutta ainakin sain sertifikaatin, että koru oli aito ja tehty Mexicossa.
Kartan avulla suunnistimme kahden korttelin verran Walmartille. Sen pihassa oli El Porton, paikallisten suosima pikaruokaravintola. Siellä oli laaja valikoima erilaisia mexicolaisia aterioita. Alkupalaksi oli vihreitä ja kirkkaan punaisia nachoja kolmenlaisen dipin kanssa. Pääruuissa päädyimme pieniin tortilloihin. Lihatäyte tuli pannulla, juusto ja paputäyte maissikupeissa.Yhden aterian hinnaksi tuli noin 5 €. Hintalaatusuhde oli erinomainen.
Walmartista ostimme astianpesuainetta, tiskiharjan, halpaa heineken-olutta Antille, nuudelipurkkeja ja hedelmiä. Halvemmaksi tulee käydä walmartissa ruokaostoksilla, jossa paikallisetkin käyvät kuin turistien pikkumarketeissa hotellialueella. Bussi R2 lähti ihan walmartin edestä eikä sitä taaskaan tarvinnut sekuntiakaan odottaa. Paluumatka hotelliin sujui pikaisemmin kuin aamulla. Yhden stop-napin löysimme bussista, mutta yleisesti käytäntönä on, että kuljettajalle mennään sanomaan kun halutaan jäädä pois seuraavalla pysäkillä.
Hotellin sundeckillä oli tervetulotilaisuus elävine bändeineen. Ilmaistarjottavana oli nachoja ja rommikolaa. Aika pian lähdimme mereen aaltoihin pyörimään vesikameramme kanssa. Tuntui vähintäänkin oudolta viedä kamera veteen, mutta hyvin se siellä selvisi ja hauskoja kuvia tuli aalloista. Poolissa lilluttiin vielä meren jälkeen ja samalla oli hyvä huuhdella kameraa suolasta pois.
Ilta meni blogin parissa. Emme jaksaneet lähteä meille mainostettuun coco bongo -baariin. Ja siellä olisi pitänyt maksaa monta kymmentä dollaria sisään, johon kuului jonkun verran juotavia. Eilisiä kanoja riitti iltapalaksi ja jälkkäriksi hääsuklaita (wiener nougat).