Aamulla lähdimme suunnitelmana kävellä Mahon viereiseen Cubecoyhin niin että ehtisimme hyvin ennen puolen päivän paahdetta. No kyllä lämpöä ja aurinkoa oli ihan tarpeeksi jo aamullakin. Kartan mukaan sinne oli 1,8 km, jonka ehkä jaksaisi kävellä rattaiden kanssa 30 asteen trooppisessa ilmastossa. Joku paikallinen kyseli meiltä ja sanoi, ettei me sinne asti jakseta kävellä. Hitto, kävelläänhän. Vaikka me emme ihan parasta tekoa ole kun on kyse trooppisesta ilmastosta, niin olemme sitkeämpiä kuin perus rantalomaturistit, joita täällä varmaan riittää. Tie kulki golf-kentän läpi. Puolessa välissä olisi voinut jäädä Mullet Bayn hiekkarannalle, mutta päätimme mennä sinne minne suunnittelimme. Suurin hankaluus oli se, että ns. kävelytie oli muhkuraista ja rattailla vähän hankalaa maastoa. Sen sijaan pointsit reitti sai pienistä 20 cm:n pituisista liskoista, joita meni siellä täällä. Ne olivat vihertäviä pilkullisia ja rusehtavia kavereita.
Luonnontilaista Cubecoy-rantaa on jäljellä kuitenkin jonkin verran, mutta haastetta teki päästä sinne kun ranta oli niin resorttien vallassa. Cubecoyn kauimmasta päästä sinne kuitenkin pääsimme. Ei ollut tämä kohde ollenkaan rattaille. Alas kallioiseen hiekkarantaan vei epätasaiset kiviset portaat. Mila ja rattaat kantoon siis. Kallioiden reunustama pläntti oli muutaman kymmenen metrin levyinen. Oli siinä ainesta yksityiselle romanttiselle olemiselle isoilla kivillä kultaisten kallioiden suojassa aaltojen tullessa välillä kastelemaan jalkoja (ja välillä muutakin).
Kun kiipesimme ylös, päätimme kävellä takaisin Mahoon ennen kuin meidän vedet loppuvat. Mila ei halunnut vettä ja se vähän tuntui oudolta. Hän oli kuitenkin ihan tyytyväisen oloinen ja suurimman osan ajasta varjossa rattaissa. Ehkä hänellä ei ollut jano.
Kotona Milalle maistui onneksi melkein pullollinen kylmää maitoa. Tämän päivän päätimme elää kotikokkauksilla. Lähimarketti on sen verran iso, että melko monipuolista safkausta pystyy suorittamaan omassa köökissä. Myöhemmin iltapäivällä lähdimme rannalle kun ei ollut enää pelkoa palamisesta. Kävimme vuorotellen snorklaamassa. Värikkäämpiä kaloja löytyi kiviseltä reuna-alueelta. Yritimme opettaa Milalle hiekkaleikkejä ja hiekkakakkujen tekoa. Ainoa mitä hän osasi oli pidellä hiekkaharavaa kädessä ja kerätä toisella kädellä hiekkaa. Lopuksi lilluttiin yhdessä vedessä. Nyt alkoi neiti jo tottua meren aaltoihin.
Paikka: Sint Maarten/Saint Martin
