Kauan odotettu loma oli juuri alkanut ja olin vähän jopa hämilläni. Pakkaukset ja valmistautuminen kuukauden matkaan olivat hyvässä mallissa, kun heräsin lähtöpäivänä 29.12. Oma ja tyttöjen matkalaukku oli lähes valmis vaatteiden osalta. Tytöt olivat innolla osallistuneet mekkojen valintaan. Enää puuttuivat hygienia-tarvikkeet. Cabin Buddyyn pakkasin mm. kaikille vaihtovaatetta, kasan adaptereita ja roonin. Antti aloitti omat pakkaamiset vasta tänään, mutta suoritti ne ehkä puolessa tunnissa. Mila pakkasi reppuunsa Hawaiin honut unikavereiksi, pienet hepat leikkeihin, pari lukukirjaa ja molemmille Dress me up -tarrailukirjat. Nyt päästiin lähtemään ennätys pienellä lelumäärällä.
Olimme kuudelta valmiita. Olin puunannut kotimme lähtöä varten ja se jäi niin siistiin kuntoon, että olisi tehnyt mieli vähän ehtiä nauttia siitä. Pua jäi omaan kaktuspesäänsä. Tiki, Koru, Sabie ja Shira aktivoituivat yhteisestä pesästään heti kun sammutimme valot. Aava nukahti pian autoon. Mila puolestaan alkoi kysellä matkan pituutta ja minuutteja jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Vaikka takapaksi oli pullollaan matkalaukkuja, niin ei ollut aluksi sellainen olo, että olisimme lähdössä pitkälle matkalle. Iloinen matkamoodi tuli vasta ajan kanssa. Koko ajomatkan pyrytti lunta ja näkyvyys oli haastava. Saavuimme lumiselle Helsinki-Vantaalle kahdeksan jälkeen illalla.
Antti vei auton parkkiin, kun me odottelimme lähtöaulassa. Lentomme Hong Kongiin lähtisi klo 0.50, joten meillä oli mukavasti aikaa. Antilla ei kauaa kestänyt parkkihommissa. Saimme lähtöselvitysautomaatilta vain ensimmäisen lennon boardingit ja automaatti varoitti myös jostain virheestä. Emme saaneet myöskään matkalaukkutarroja, joten ei kun tiskille hakemaan apua. Ongelma oli tälläkin kertaa Aussiin mennessä viisumeissa. Viimeksi vuonna 2015 Kilroy oli unohtanut hankkia meille sellaiset (, vaikka muistivat veloittaa meitä). Tällä kertaa virkailija sanoi, että vain Antilla näyttäisi olevan viisumi. Minulla oli itse hankkimistani viisumeista vahvistukset jokaiselle, joten olin varma, että meidän päässä ei ole mokailtu. Se, että vain Antilla oli viisumi tietokoneen mukaan, viittasi vahvasti sukunimiongelmaan. Meillä muilla on sukunimessä ääkkönen ja se ääkkönen on ennenkin aiheuttanut pään vaivaa ulkomaa asioissa. Virkailija soitti puhelun Australian toimistoon ja ongelma ratkesi juurikin niin kuin olimme ajatelleet. Meidän sukunimeä ei järjestelmä tunnistanut ääkkösen takia ja ”manuaalisesti” hoidettuna, viisumiasiat saatiin kuntoon, matkalaukuille tarrat ja meille boardingit molemmille lennoille Melbourneen asti.
Sitten pääsimme nauttimaan Helsingin turvatarkastuksen uusista laitteista, kun mitään ei tarvinnut purkaa repusta läpivalaisutunnelia varten. Passintarkastuksen jälkeen kävin vähän tuoksuttelemassa tax freessä. Sillä aikaa tytöt kierivät leveillä sohvilla. Kentällä oli ihanan rauhallista myöhään illalla. Minnekään ei ollut tarvinnut myöskään jonottaa. Matkalla portille, päädyimme ”revontulille”. Suomen luonto -aiheiset videot pyörivät leveänä nauhana seinällä ja tulimme paikalle juuri revontulien aikaan. Tytöt jatkoivat villiintymistä pitkin alueelle aseteltuja sohvakokoelmia.
Pääsimme Finnairin koneeseen puolen yön aikaan. Kone oli lähes täynnä emmekä saaneet vaihdettua kaksittain olevia paikkoja neljään vierekkäiseen tai edes lähemmäs toisia. Olimme varautuneet siihen, että joudumme istumaan hyvin erillämme toisista, koska olimme joutuneet ostamaan liput kahdella eri luottokortilla. Millään kortilla ei ollut yli viiden tonnin credittirajaa ja liput olivat maksaneet yhteensä lähemmäs kuusi tonnia. Mutta ei huolta, olen uusi Finnair visan omistaja, jossa credittirajaa on enemmän. Ensi kerralla saadaan ostettua kaikki liput samalla kertaa.
Tämä lento meni kuitenkin näin. Minä istuin Aavan kanssa ja Antti Milan kanssa. Lähteminen tuntui kestävän ikuisuuden sillä olimme jään poisto -suihkujen alla ainakin puoli tuntia. Lähinnä nälkä alkoi vaivata. Ruoka tuli pian ja punkku kihahti heti mukavasti. Muusi ja lihapulla punaviinikastikkeessa oli herkullista. Aavalle maistui vain sämpylä sekä väkisin lusikallinen muusia ja puolikas lihapulla. Jälkkäriksi oli suffeli. Katsoin syksyn uutuusleffaa Barbie, joka vielä hetki sitten vasta pyöri leffateattereissa. Kolmen jälkeen yöllä aloin Aavan kanssa etsiä uniasentoa. Se oli hirvittävän hankalaa, kun ikkunapaikalla istui vieras mies. Olin kateellinen, kun Antilla ja Milalla oli kolme istuinta käytettävissä. Vaihdoimme asentoa kymmeniä kertoja. Lopulta Aava nukahti vähäksi aikaa syliini ja jossain kohtaa olin itsekin nukahtanut kunnon sikeään uneen. Heräsin vasta usean tunnin jälkeen, kun aamupalaa tarjoiltiin. Aava jatkoi vielä hetken koisimista. 11,5 tunnin yölento olikin sujunut nopeasti. Ihan kohta alettiin laskeutua. Aava oli ollut niin nätisti koko lennon, että palkitsin hänet Geishalla.
Olimme Hong Kongissa illalla seitsemän jälkeen. Suoriuduimme nopeasti yhdestä turvatarkastuksesta, odottamaan toista lentoa, joka lähtisi jälleen puolen yön jälkeen. Lapsille lentokentän taivas oli Hong Kong Disneylandin Disney-kauppa. Tytöt ihastuivat vaaleanpunaiseen LinaBell-kettuhahmoon, molemmilla oli semmoiset pehmolelut kohta kädessä. Minä puolestani ihastuin Diorin kultakimalteiseen joulupuuhun porttien lähellä.
Antti löysi alakerrasta mäkin, joten jätimme Disney Storen viereiset aasialaiset ravintolat, joihin minun olisi tehnyt mieli. Saimme kuitenkin edullisesti masut täyteen hampparia, ranskalaista ja ristikkoperunaa, niin että lapsillekin maistui. Lapset bongasivat ”Egg shell wandering” -leikkipaikan. Nimi tuli siitä, että siellä oli ikään kuin iso avattu muna, jonka sisälle pääsi. Tytöt viihtyivät siellä kiipeilemässä hyvän tovin. Disney Store ja luksusmyymälät menivät vasta klo 23 kiinni. Ehdimme hyvin vielä käydä Disney-kaupassa, josta Aava sai mielitietyn pehmonsa ja Mila valitsi saman kaverin, mutta pienenä versiona tukkapannassa kiinni. Toinen sai siis halittavan ja toinen päässä matkustavan kaverin.
Minä kävin Louis Vuittonissa ja Diorissa fiilistelemässä. Kuljimme seitsemät liukumatot omalle portillemme 33. Siellä istahdimme kauniiden joulutähtiasetelmien äärelle. Minä kävin freesaantumassa vessassa, mikä teki todella hyvää. Täydet pisteet taas tälle kentälle palveluista. Ruoka- ja shoppailumaailmaa löytyi, lapsille kivaa puuhaa ja vieläpä täydellinen valaistus vessassa, jossa oli enemmän kuin mukavaa pestä hikeentynyt naama ja meikata uudestaan loppumatkaa varten. Cathay Pacificin lentoa Melbourneen alettiin buukata varttia vaille puolen yön.
Meillä oli paikat taas kaksittain, mutta nyt peräkkäin eli olimme puhe-etäisyydellä. Vähän kateellisena katselin keskellä olevia neljän istuimen paikkoja, joihin muut perheet pääsivät omaan rauhaansa. Minä menin tällä kertaa Milan viereen, joka halusi olla ikkunalla. Tämä lento lähti reippaasti ajallaan ja lentoa Filippiinien, Indonesian ja Australian halki oli vain 8,5 tuntia. Olimme taas yölennolla ja lauantai-päivämme oli kutistunut aikaeron takia muutamaan tuntiin. Minä valitsin päivälliseksi kahdesta vaihtoehdosta kanaa sienikastikkeella ja muusilla. Mila suostui syömään puolikkaan sämpylän, salaatista vesimelonit ja jälkkärin, joka oli mangosorbettia.
Aloin katsella Milan kanssa leffaa Kaunotar ja Kulkuri. Nukahdin vähäksi aikaa jossain vaiheessa, mutta hereillä oleva Mila herätti. Sitten Milakin lopulta nukahti, mutta minä en saanut enää unta. Niinpä katsoin leffan loppuun ja sitten alkoikin jo aamupalatarjoilu. Milalle onneksi maistui aamupalasta munakokkeli ja hedelmät. Lensimme Australian autiomaan yli ja Mila löysi alhaalta mielenkiintoisia vaaleita lätäköitä. Laskeuduimme Melbourneen puoli yhdeltä päivällä uuden vuoden aattona.
Täyttelimme maahantulolipukkeet ja suoriuduimme ilman jonotuksia passintarkastukseen. Päivän paras fiilis, kun kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen olimme täällä taas, Australian maaperällä. Mieli palasi hetkeksi häämatkaan.
Laukut lipuivat hihnalle nopeasti. Mikä helpotus, että nyt ei tarvinnut edes yrittää löytää rattaita mistään over size baggage -hihnalta. Tällä kertaa ei ollut vastassa tullikoira eikä mikään muukaan laukkujen tarkistus, vaan pääsimme astelemaan suoraan vihreää linjaa pitkin aulatilaan. Antti tilasi meille uberin, jolla pääsimme parinkymmenen minuutin matkan Melbournen keskustaan. Matkalla näimme keskustan houkuttelevia puistoja ja parlamenttitalon, jota tytöt sanoivat linnaksi.
Me majoituimme ihan Melbournen ytimeen, Punthill Apartment Hotel – Manhattaniin. Tarkoitus oli kävellä mahdollisimman paljon paikasta toiseen ja kulkea ratikalla, joka on ilmainen ydinkeskustan alueella. Meillä oli makuuhuone kengurutaululla, tytöillä oli vierassänky olohuoneessa. Hipsterimäisen kämpän katto oli betonia ja ikkunaseinä punaista tiiltä. Tytöt olivat odottaneet jo kauan, että pääsevät järjestelemään omat tavaransa ja vaatteensa uuteen asumukseen. Matkalaukku oli hetkessä tyhjä, kun neidit olivat kauniisti järjestelleet omaisuutensa TV-pöydän ja olohuoneen pöydän koloihin. Otimme tyttöjen reippaudesta mallia ja järjestelimme omien laukkujemme sisukset samalla tavalla makkariin. Antti lähti etsimään ruokatarvikkeita. Sillä aikaa tytöt kylpivät ammeessa. Antti tuli tunnin päästä takaisin mäkin kassin kanssa. Kunnollista ruokakauppaa ei ollut tullut vielä vastaan, vain kolme mäkkiä ja Ezy mart, josta oli saatu mm. nuudelia ja astianpesuainetta. Tämä päivä mentiin siis nugeteilla ja hamppareilla.
Pitkän matkan teon jälkeen tytöillä riitti virtaa yli kuuteen. Tytöt pukeutuivat juhlamekkoihin illan uuden vuoden juhlallisuuksia varten. Sitten heille tuli totaalinen krässäys. Mitäköhän illasta tulisi, kun jokainen alkoi enemmän tai vähemmän kokea matkan jälkeistä uupumusta? Uuden vuoden aatto tässä virkeystilassa tuntui rankalta. Me poksautimme Melbournen tax freestä ostamamme kuoharin auki. Toinen oli odottanut meitä kämpässä, joten illaksi kyllä juomaa riitti.
Olimme tähtäämässä yhdeksäksi viereiseen puistoon, Treasury Gardensiin, jossa oli yksi Melbournen uuden vuoden celebration zoneista. Tytöt olivat todella koomassa. Yritimme saada heitä hereille suklaapaloilla. Puistossa oli paljon perheitä tullut katsomaan klo 9.30 pm ilotulitusta. Snäkkikojujen lisäksi puistossa oli silent disco, jossa ihmiset tanssivat luurit päässä. Etsimme sopivat pläntin nurtsalta, johon istua. Ilotulitus ammuttiinkin ihan läheltä, aidatulta puistoalueelta. Se oli komea ja kovaääninen. Melkein liian kova Aavalle, joka piteli välillä korviaan. Mutta oli hän kokemuksesta innoissaankin. Kun tytöt nukahtivat unille heti, me pinnistelimme kuoharin voimin hereillä vuoden vaihteeseen asti.
