Kaksi viikkoa Puerto Vallartassa uhaksi olla pelkkää kaupunkikävelyä, shoppailua ja altailua lasten kanssa kun aktiviteetti toisensa perään lykkääntyi ja peruuntui huonon tuurin, ajoituksen ja yleisen mahdottomuuden takia. Tälle päivälle olimme kuitenkin saaneet varattua retken, joka myös toteutui. Sisäinen kelloni herätti jo ennen kuutta (, kellon soidessa tasan kuusi). Harmitti nousta, vaikka olemmekin saaneet tällä reissulla nauttia ruhtinaallisesti pitkään nukkumisesta eikä aikaisia herätyksiä ole ollut kuin pari Costa Ricassa. Herätin Aavan imemään ja hän onneksi jatkoi sen jälkeen nätisti unia. Olimme seitsemältä valmiita, mutta Milaa ja mummia ei näkynyt. Heidän oli tarkoitus tulla meidän kämppään päiväksi Antin ja minun ollessa aikuisten retkellä. Pian kävi ilmi, että he nukkuivat edelleen, kun Antti meni heidän kämppään katsomaan. Mila kannettiin unisena ja peiteltiin laiskiaispehmon kanssa meidän sänkyyn. Ulkona oli pimeää, niin oli helppo uskotella hänelle , että oli vielä yö.
Vaikean heräämisen jälkeen oli kuitenkin helppo lähteä kahdestaan retkelle, kun tytöt jäivät hyvin nukkumaan mummin seuraan. Oli jännittänyt eilen tätä päivää ja pitkää retkeä lasten osalta. Vaikka aamu alkoi väsyneesti kuuden tunnin unilla, niin cofi-tabu alkoi pian vaikuttaa. Lyhyen taxi-matkan jälkeen olimme tutussa satamassa ja aurinko alkoi nousta.
Laiturilla kyseltiin mistä kaikkialta ihmisiä oli monen kymmenen turistin ryhmässä. Me olimme ainoat Euroopasta. Laiva lähti kahdeksan jälkeen ja matka luonnonsuojelualueelle Marietasiin kesti yli tunnin. Marietas-saaret ovat pikkuisia asumattomia saaria, jossa elää runsaasti eri eläinlajeja veden alla ja päällä.
Aamiaista sai mennä hakemaan heti; sämpylää, hedelmiä, banaanikakkua ja mehua. Se oli oikein sopiva aamupala tähän kohtaan. Sukeltajia pyydettiin ilmoittautumaan Fernandolle. Meitä oli neljä. Kolme muuta oli sukellussertifikaatilla ja minä oli ainoa aloittelija. Meidän kanssa sukeltamaan tulisi ohjaajan lisäksi valokuvaaja. Saimme pikaiset ohjeistukset miten toimia. Kun Marietas näkyi, menin muiden sukeltajien kanssa valmistautumaan takaosaan. Tämä oli ensimmäinen sukellukseni ilman märkäpukua, josta olin oikein mielissäni. Sain myös käyttää omia räpyliäni. Sukellusliivi ja maski vain päälle niin valmista oli. Ihanan helppoa.
Sitten lämmin pulahdus 30 asteiseen veteen. Antti tuli perässä snorklaamaan. Minun oli tarkoitus ottaa kiinni Fernandon narusta (,koska olen aloittelija) ja laskeutua sitä pitkin. En ehtinyt montaa metriä laskeutua kun kuulin Fernandon koputusäänen, joka tarkoitti, että jossain on nähtävää. Katsoin ylös ja näin suuren leijailevan olennon. Se oli uskomattoman upea näky, ensimmäinen luonnossa näkemäni paholaisrausku (manta ray). Tiesimme, että niitä voisi täällä nähdä, mutta emme uskoneet meillä olevan niin hyvä onni tänään.
.
Sukellussyvyytemme oli noin 12 metriä. Ohitimme ja ylitimme isoja kalaparvia ja hiekkapohjassa nököttäviä suuria korallimöhkäleitä. Pilkullisia kaloja ja keltaisia pyrstöjä, kurkistelivat korallien seasta ja uiskentelivat parin kalan ryhmänä. Ei mennyt kauaa kun kuulin taas merkkiäänen. iso rausku oli tullut takaisin tai sitten tämä oli eri kaveri. Hän viihtyi meidän seurassa kauemmin, kaarteli muutaman metrin päässä, lenteli valtavilla ”siivillään”. Päältä tumma, alapuolelta valkoinen, samalla niin kaunis, mutta myös hyvin outo ilmestys. Kauneinta leijailua, mitä olen ikinä nähnyt. Luulin etukäteen, että jos näen paholaisrauskun joskus, niin varmaan pelästyn, koska se on niin iso. Yllätyin, että ihastus vei voiton pienestä jännityksestä, jonka tuo jättirausku sai minussa aikaan.
Jatkoimme pohjassa kalojen tsekkailua, mutta manta tuli viihdyttämään meitä vielä pari kertaa. Tällä kaverilla oli kaksi kalaa mahan alla. Tämä oli aikamoinen 45 minuuttia veden alla, neljäs sukellukseni ja unohtumaton elämys. Antti oli pinnalta tsekkaillut sukeltajia ja oli minua vastassa kun nousin pintaan. Varmistin heti, että olimme molemmat nähneet mantan. Kysyimme sukellusohjaajaltani kuinka usein täällä näkyy paholaisrauskuja. Hän sanoi, että viimeksi kuukausi sitten on nähty. Tässä kohtaa meillä oli loistava tuuri.
Laivassa meitä odotti lounas ja open barin margaritat, punaiset drinkit ja Corona-olutta kannussa. Itse koottaviin sandwicheihin sai kerätä kolmenlaista lihaa, grillattua paprikaa, sieniä, sipulia ja sooseja. Laivamme kiersi vielä hetken Marietas-saarilla. Kannelta näkyi hyvin sinijalkasuulia (blue-footed boobies), jotka etsivät ruokaa ja pesivät näillä saarilla.
Aurinkorasvasin itseäni uudestaan hiukan suolaiseen ihoon. Jatkoimme puolen tunnin verran Majahuitas-biitsille. Siellä oli tunti aikaa puuhata mitä halusi. Biitsillä oli lenttiskenttä ja löhöilyyn säkkituoleja. Me kokeilimme snorklata, mutta näkyvyys oli sen verran huono, että jätimme sen pian. Kaukana näin kaksi delfiiniä (tai delfiinien vedessä pomppivat evät). Päätimme nauttia merestä ja mukavan kokoisista aalloista, nyt kun olimme taas kahdestaan. Rannan muhkea hiekka oli isorakeista, mutta jyvät olivat pyöreitä, joten hiekka tuntui jalkaan miellyttävältä. Viidakkomaiset kalliot reunustivat rantaa ja tekivät paikasta erityisen romanttisen. Ihanaa olla kahdestaan ja antaa aaltojen huuhtoa rantaan.
Tunti tuntui yllättävän pitkältä, mutta silti olisin voinut jatkaa rannalla nautiskelua vielä. Alle tunnin matkalla Puerto Vallartaan Antti nautti ilmaisia juomia ihan huolella ja hän oli aika hyvissä kun nousimme laivasta satamassa. Sitten hikisen suolaisena ja märkänä taxilla hotelliin. Kello oli jo lähempänä neljää kun pääsimme perille. Iloiset tytöt odottivat meitä ja mummilla oli onneksi mennyt päivä hyvin kahden muksun kanssa. Ilta meni rentoutuessa hienon päivän jälkeen ja taidettiin käydä yöllä parvekejacuzzissakin.