Olimme kotiutuneet viikoksi Mo’orealle, jonne pääsimme Tahitilta näppärästi laivalla. Asuimme pienessä paritalossa lemmikkinä gekko.
Seuraavana aamulla gekkomme löytyi keittiön lattialta. Hän oli yön aikana kuollut. Hautasimme hänet pahvipurkissa roskiin. Aamiaisen jälkeen kävelimme omaan rantaan, josta laguuniretkemme pian alkaisi. Meidän lisäksi katolliseen veneeseen tulivat nelihenkinen perhe ja kaksi nuorta naista retkioppaamme lisäksi. Ensimmäiseen etappiin ei tarvinnut montaa minuuttia veneillä. Pysähdyimme hyvin matalaan osaan laguunia uintimatkan päähän rannasta. Jalat ylettyivät siinä kohtaa hiekkaiseen pohjaan, joten pystyimme ottamaan Milankin mukaan veteen. Alueella uiskenteli erittäin tuttavallisia piikkirauskuja. Niitä sai silittää ja ne jopa tulivat välillä hipaisemaan meitä oma-aloitteisesti. Paikalla oli myös muutama riuttahai ja pikkuparvia kaloja. Vuorotellen snorklattiin ja pidettiin Milaa lillumassa laguunissa. Tosi hienoa, että pystyimme olemaan laguunissa yhtä aikaa ja aikaa molempien snorklailulle oli tarpeeksi. Oli niin kaunista pinnan ylä- ja alapuolella.
Jatkoimme vähän matkaa hiukan syvempään laguunin kohtaan. Olimme Opunohu bayn edustalla. 1700-luvulla saarten väestö alkoi kääntyä kristinuskoon, jolloin tikipatsaat oli heitettävä epäjumalina mereen. Vuosisatojen aikana tikit ovat peittyneet meressä kasvillisuudella. Kunnianosoituksena laguuniin on laitettu uusia kiviin kaiverrettuja tikejä, joita pääsimme katsomaan. Niitä oli siellä kaikkiaan kahdeksan, mutta minä bongasin vain yhden ja Antti kolme.
Retkiopas selitti ranskaksi pitkät pätkät, englannin kielinen selostus oli paljon suppeampi. Mila flirttaili retkellä olevien naisten kanssa ja keksi piti hänet onneksi tyytyväisenä loppuun asti.
