Rakastuimme Kengurusaareen häämatkalla 8 vuotta sitten. Silloin ajattelimme, että se on ihana perhekohde. Pilke silmäkulmassa juttelimme, että tänne tulemme jonain päivänä omien lastemme kanssa. Toiveemme toteutui ja tämä päivä koitti. Viimeksi olimme täällä Aussitalven viileässä säässä. Nyt saimme nauttia Kengurusaaren kesästä, eikä biitseilykään jäänyt pelkästään rantakävelyksi. Uusien paikkojen ja kokemusten välissä on kiva asettua vähäksi aikaa tutulle saarelle, muistelemaan mitä teimme täällä viimeksi, elämään uudestaan ja uudella tavalla kauniita muistoja.
Kengurusaari on ihanan sopivan kokoinen, pinta-alaltaan 4400 km2. Ei ole juurikaan väliä missä kohtaa saarta asuu, joka paikkaan pääsee mukavalle päiväretkelle mistä vain. Pitkulainen saari on 150 km pitkä ja leveimmillään 55 km.
Viimeksi asuimme saaren keskiosassa Parndanassa. Nyt asetuimme Kingscoteen, saaren pieneen rannikkokaupunkiin. VRBO-kämppä Edgewater Escape, kolmen makuuhuoneen huoneistomme, sijaitsi rantatiellä. Kuusi yötä kustansi meille 800 €. Meille tuli yllätyksenä, että talossa ei ollut nettiä. Pärjäsimme kuitenkin reissunetillä. Kerran kävimme saaren ainoassa wifillä varustetussa ravintolassa. Pointsit hyvästä netistä ravintola Cactukselle Kingscoten keskustassa. Netittömyydestä huolimatta talomme oli oikein mainio. Meillä oli terassi ja näkymät suoraan merelle. Siinä sielu ja ajatukset lepäsivät niin aamuteellä kuin illalla viinilasin ääressä.
Ensimmäisenä päivänämme lähdimme tutustumaan Kingscoten keskustaan. Pian alkoi näyttää tutulta. Menimme samaan (ja ainoaan) souvenirshoppiin, jossa viimeksikin kävimme. En muistanut kuinka kattavasti siellä olikaan asioita matkamuistoista astioihin ja toimistotarvikkeisiin. Antti ehti kirjaosastolle ja löysi minulle sieltä heti sopivan luettavan, Rob Mundlen Flinders – The man who mapped Australia (James Cookin kirjan kirjoittajalta). Olin taas kirjataivaassa, täällä Kengurusaarella, jossa ei ole juuri mitään shoppailtavaa. Minä puolestani löysin Danielle Cloden kirjan Koala, kattava teos koalan evoluutiosta nykypäivän haasteisiin. Varmaan lähden täältä kotiin mukanani lukemista vuosiksi eteenpäin. Olin kuitenkin iloinen, ettei tänne ollut kahdeksassa vuodessa tullut uusia shoppeja. Haluan, että Kengurusaari pysyy hiljaisena ja rauhallisena. Shoppailla ehtii muuallakin.
Ensimmäisenä päivänä ajoimme Emu bayhin, jossa emme olleet viime kerralla käyneet. Siellä oli pitkä vaalea hiekkaranta ja matala vesiosuus jatkui pitkälle kiharaisen hiekkapohjan päällä. Se oli unelmapaikka lapsille ja matalassa vesi oli myös ihanan lämmintä. Osa tuli hiekkarannalle autolla, tilaa oli kaikille.
Toisena päivänämme suuntanamme oli saaren toinen kärki Cape Borda Lighthouse, jonne saimme matkata yli tunnin. Mila kyseli jatkuvasti kuinka monta kilometriä vielä. Aava taisi simahtaa. Lopussa tie oli usean kilometrin verran nimismiehen kiharilla, todella rasittavaa ajettavaa. Valkoinen majakka oli aika matala, ei mikään ihmeellinen. Oli sieltä kuitenkin hieno näkymä alas merelle.
Päivän toinen nähtävyys oli meille tuttu ja rakas Stokes Bay beach. Kunhan pitkästi kiharasta tiestä päästiin, niin helpotti kovasti. Pohjoisrannalla olevaan Stokes bayhin oli alle tunnin matka. Perillä oli vessat, joissa pystyi hyvin vaihtamaan uima-asut. Tie rannalle kulki kallioiden kapeaa onkaloa pitkin. Tämä meidän yksi mieleenpainuvimmista biitseistä oli ihana kokea nyt kesän lämmössä. Viimeksi olimme täällä kahdestaan, viileällä rannalla. Nyt turkoosi, täysin kirkas vesi ja kauniisti vaahtoavat aallot houkuttelivat uimaan. Hiekka on täällä täydellisen vaaleata ja pehmeää, oikea paratiisiranta. Porukkaa oli, mutta hyvin maltillisesti. Isolla rannalla riitti omaa tilaa kaikille, myös omaa kuvaustilaa.
Raikkaaseen veteen piti vähän totutella. Antti nautti onnen hetkiä aalloissa. Rannalla oli myös kivin rajattu lämmin lasten allas, jonne tytöt halusivat.
Vivonne bayssä saaren etelärannalla oli kolmas tsekattava uimaranta. Pitkällä rannalla oli pehmeää valkeaa hiekkaa, mutta vesi ei ollut niin kirkasta kuin Stokes Bayssä ja vedessä oli vähän vesikasveja. Rannalla ei ollut edes jalkasuihkua, joten vesipulloilla teimme vaivalloiset jalkapesut.
Omalla eli Kingscoten rannalla oli voimakas vuorovesivaihtelu. Aamupäivällä vesi karkasi monta kymmentä metriä merelle ja jätti kauniin vaalean hiekkapohjan ja matalat lämpimät lätäköt, joissa oli pehmeää tepastella. Tämä paikka oli myös simpukkaparatiisi erivärisine ja pilkullisine simppuineen.
Kengurusaaren sää oli yhdessä yössä muuttunut helteisestä auringonpaisteesta melkein myrskytuuliseksi ja pilviseksi. Lämpötila oli tipahtanut melkein 10 astetta. Tuona päivänä ajoimme kuitenkin Flinders Chase national parkiin, suoraan kohteeseen, jonne olin odottanut pääseväni tällä saarella eniten. Remarkable rocks näkyi kaukaa, pyöreähköinä möhkylinä kalliolla. Siellä ne olivat olleet kaikki nämä kahdeksan vuotta. …Ja vähän kauemminkin, sillä kivet ovat magmana työntyneet maan kuoren läpi 500 miljoonaa vuotta sitten. Eroosio ja vedenpinnan korkeuden muutokset ovat muokanneet kivistä sellaisia kuin ne ovat nyt.
Tällä kertaa emme saaneet olla kahdestaan. Paikalla oli turisteja jopa kymmeniä. Kuvaamista muut ihmiset eivät juuri haitanneet, niin monta erilaista puolta ja kuvauskohdetta ”rockseilla” on. Kova tuuli kuitenkin häiritsi olemista aika paljon eikä kameran jalkaa uskaltanut lähteä virittelemään. Kiipeilimme tyttöjen kanssa kivillä onnessamme. Heiltä sain kuitenkin vähän toruja, kun olin kuulemma liian uhkarohkea.
Rocks oli oletetusti hyvin erilainen visiitti tänään kuin viimeksi. Vaikka tuuli kiusasikin meidän tämän kertaista käyntiä, niin kivien taikaa se ei vienyt. Tämä oli yksi niitä paikkoja, joissa muistan unelmoineeni seuraavasta käynnistä omien lapsiemme kanssa sitten joskus. Siinä unelmassa lapsia oli kaksi ja nyt tiedämme ketkä he ovat.
Kengurusaarella en ole ikinä käynyt. Ensimmäisenä itselleni sieltä tulevat mieleen eläimet, mutta kylläpä tuo rantakin näyttää todella hienolta. Eipä kannata sitäkään jättää väliin.