Arenal-vuoren juurelta olimme tulleet viiden tunnin bussimatkan Tyynenmeren rannikolle Manuel Antonion kupeeseen. Ensimmäisenä päivänämme halusimme tutustua alueen päänähtävyyteen. Aamupalalla pienehkössä ehkä 2,5 tähden Divisamar-hotellissa oli ananasta ja melonia otettavana. Aikuisille tuotiin keittiöstä lautaset, joissa oli muankasta, riisipapumössöä ja paahtoleipää. Se netissäkin olevan kuvauksen mukaan ”typical breakfast”.
Jälleen kerran pakattiin reppua ja mietittiin mitä kaikkea lapset tarvitsevat päivän retkellä. Kunhan repussa oli ainakin vaippoja molemmille, vesipullot, Aavan soseet, naksut ja lusikka, niin aika hyvin menee. Lähdimme paikallisbussilla Manuel Antonion kansallispuistoon, muutaman minuutin bussimatkan päähän. Bussilla kulkeminen on täällä hyvin halpaa ja helppoa lastenkin kanssa. Bussiin mentäessä meillä oli selvä työnjako. Antti huolehti rattaat, minä Aavan ja mummi Milan. Bussi vei meidät alas Espadilla-biitsille ja siitä minuutin matkan päähän päättärille. Manuel Antonion portti oli kämäsen kujan päässä. Lippuluukulla oli teksti, että passi pitää olla mukana. Eihän meillä tietenkään ollut ja nopean pähkäilyn jälkeen Antti lähti hakemaan niitä hotellista. Me muut menimme siksi aikaa viileään kauppaan viilentymään ja viettämään aikaa. Olin jo tässä vaiheessa ihan limassa kuumuudesta ja tämä viivytys masensi tukalassa olossa vielä enemmän. Aava sentään nukahti rattaisiin.
Alle tunnin päästä pääsimme vihdoin asiaan, kellon ollessa melkein kuuminta puoli päivää. Sisäänpääsy oli aikuisilta 18 $. Mitään ruokaa ei saanut viedä puistoon, koska apinat tulisivat niiden perään. Jossain oli sanottu, että apinat olisivat heti portin jälkeen odottamassa. Siellähän ne olivatkin, muutama kapusiiniapina. Yhdellä oli vauva selässään. Yksi meinasi tulla kyytiin rattaisiin. Hetken päästä katsoin, että yhdellä apinalla puussa oli tutun näköinen pieni nenäliinapaketti kädessä. Se oli mummin nenäliinapaketti, jonka apina oli vohkinut käsilaukusta.
Sademetsään oli rakennettu puinen kävelytie, jota oli helppo kulkea myös rattailla. Puiston ehkä suloisimmat kaverit oli nähty, mutta olisi hienoa nähdä myös laiskiainen. Niitä mainostettiin koko maassa paljon. Emme olleet halunneet törsätä 40 dollarin oppaaseen. Taktiikkamme oli tähyillä ylös siellä missä muutkin niin tekivät. Vähän matkan päässä joku tähyili ylös. Siellä oli howler monkey, korkealla puussa kököttämässä. Pienen mangrovemetsikön päässä oli suojaisa ranta, Espadilla Sur. Siellä tapasimme iguaanin. Vähän matkan päässä meressä kohosi pikkuisia saarimöhkäleitä.
Palasimme varsinaiselle tielle. Aurinko paistoi kovasti ja sylissä kulkeva Aava suojattiin pareolla. Jatkoimme ”sloth trailia”. Tie kapeni, mutta rattailla pääsi edelleen hyvin kulkemaan. Katselimme ylös laiskiaisen toivossa, mutta kaikki epämääräiset möhkäleet puissa olivat termiitin pesiä. Tie ylitti muutamia ohuita puroja, yhtäkään eläintä ei tullut näköpiiriin. Tulimme kahvilan ja souvenirshopin luo. Välipala maistui, vaikka kuumuus ja hiki verottivatkin ruokahalua. Söimme kanatäytteiset pullapötköt.
Mila oli hienosti jaksanut tänne asti. Kokeilimme jatkaa hetken matkaa eteenpäin, mutta näin tiellä käärmeen. Se oli harmaa, mutta en tiennyt sen myrkyllisyydestä. Palasimme takaisin, koska en halunnut lähteä ohittamaan käärmettä emmekä olisi muutenkaan jatkaneet sitä tietä enää pitkälle. Sen sijaan poikkesimme toiseen suuntaan, noin 100 metriä Manuel Antonio beachille. Matkalla sinne näimme coatin.
Ranta oli suosittu uimaranta. Kuulimme ukkosen jylinää jossain kaukana ja lähdimme takaisin päin. Palasimme ”sloth trailia”. Sen tien päässä sivutiellä näimme ihmisiä tähyilemässä ja kuulimme sanan ”sloth”. Oliko siellä laiskiainen? Nopeasti kameran kanssa sinne ja mieleni virkistyi kun näin, että korkealla puussa todella oli laiskiainen. Se oli upea näky, jota olimme odottaneet. Ja kiirehän kameran kanssa ei ollut. Laiskiainen oli maineensa mukaisesti hyvin hidas. Viereisessä puussa oli tukaani, joka lennähti hetkeksi laiskiaisen viereen. Laiskiainen ei köllinyt paikallaan, vaan liikkui laiskiaismaisen hitaasti ja hauskasti oksalta toiselle. Se vilkuili välillä veikeästi ympärilleen, kääntäen hitaasti päätään ja rapsutteli kainaloaan harkiten.
Onnekkaan laiskimusbongauksen jälkeen jatkoimme paluuta puiston portille. Vaikutti siltä, että kohta sataisi. Kaksi peuran tapaista tavattiin muutaman metrin päässä kävelytiestä. Porteille päästyämme taivas avautui. Bussilla pääsimme nopeasti hotelliin siistiytymään lähiravintolassa vietettävää myöhäistä lounasta varten.
