Sigiriya & Dambulla Cave Temple

Olimme matkustaneet edellisenä päivänä noin 250 km Kirindasta Kandyyn (etelärannikolta suunnilleen keskelle Sri lankaa) taxilla. Se oli yksi elämäni kamalimpia matkustuspäiviä. Olin virheellisesti matkaa suunnitellessa katsonut, että taxilla tuo matka menisi kolmessa tunnissa. Kun hotellin respasta varasin taxia, sain tietää, että siihen menee kuusi tuntia. No sopeuduimme Milan kanssa siihen tietoon ja lähdimme matkustuspäivään ihan hyvillä mielin. Matkan kamaluus alkoi valjeta meille heti alkussa. Taxissa ei ollut toimivaa ilmastointia. AC oli päällä ja puhalsi kevyesti, mutta ei viileää. Ulkona oli 30 astetta, autossa vieläkin kuumempi. Hikoilimme silmin nähden vaikka istuimme liikkumatta. Jonkin ajan päästä ikkunoita avattiin vähän. Koko matka meni siis perinteisellä tuuletuksella. Milalle tuli matkapahoinvointia heti puolen tunnin kuluttua ja hän oksensi koko aamupalansa auton ovea päin niin nopeasti, etten ehtinyt reagoida. Tulevat tunnit kuumassa autossa pahoinvoivan lapsen kanssa hirvittivät. Tajusin tässä kohtaa viimeistään, että olin tehnyt todella suuren virheen matkan suunnittelussa. Mutta enpä tässä vaiheessa vielä tiennyt, että reittimme kulki tunteja vuoristossa. Meillä oli edessä monta tuntia kiemurtelevaa vuoristotietä, mikä ei pahoinvointia helpottanut yhtään. Vuoristossa toki ilma oli viileämpää, mutta se ei helpottanut paljoa, kun Milan takia joudimme pysähtymään oksentamaan keskimäärin tunnin välein. Onneksi hän sai nukuttua välillä. Matkan kamaluuden kruunasi perillä Kandyssä yli tunnin tsombailu ruuhkaisessa keskustassa, kun kuskimme ei löytänyt meidän hotellia. Lopulta minä neuvoin häntä googlemapsin avulla, vaikka hän hädin tuskin ymmärsi mitä sanoin eikä osannut lukea karttaani. Myös paikalliset yrittivät neuvoa häntä. Loppujen lopuksi matkamme kesti kahdeksan ja puoli tuntia. Illalla hotellissa, turvallisesti perillä, stressini purkautui itkuun. Mila oli jaksanut urheasti, vaikka hänelle tämä päivä oli fyysisesti ollut varmasti kauheampi. Voin vain toivoa, ettei näin kamalaa päivää enää tulisi, tällä eikä tulevilla matkoilla.

Kamalan matkustuspäivän jälkeen meillä oli aikainen herätys, klo 6, retkelle, jonka vuoksi olimme Kandyyn ylipäätään tulleet. Reppuun pakattiin monta vesipulloa ja tripodi. Yhdessä kameran kanssa minulla oli kannettavaa varmaan 10 kg. Olin pyytänyt aamiaispussukat meille klo 6.30 valmiiksi, mutta respan henkilö oli tilannut ne klo 6.45 ja kysyi nyt aamulla, onko se ok. No eihän se ollut, koska meidän retki alkoi klo 6.30. Olin kuitenkin varautunut tähän, en hämmästynyt ollenkaan. Aaliya toursin kuljettajamme Irfan oli täsmällisesti pihalla klo 6.30.

Tänään meillä toimi ilmastointi ja kuljettajamme vaikutti pätevältä. Edessä oli parin tunnin ajo pohjoiseen ja Sigiriyaan. Matkalla Irfan kertoi ohitettavista rakennuksista ja pienistä kaupungeista. Hän esitteli mm. hindujen, buddhalaisten, muslimien ja kristittyjen omia kouluja, joita matkan varrella tuli vastaan. Sri Lankassa on monta yliopistoa, yksi arvostetuimmista on lähellä Kandyä. Kaupunkien keskustoissa asutaan ahtaasti. Keskustan ulkopuolella on rikkaampien asuinalue, jossa ihmisillä on autot ja parkkipaikat. Kylissä ihmiset viljelevät terveellisiä lehtiä, joissa on vitamiineja ja luontaista antibioottia. Siksi kylien ihmiset ovat usein terveempiä.

Kerroin, ettemme olleet saaneet aamupalaa mukaan. Irfan pysäytti siistin aamupalapaikan luokse, jossa pääsimme vessaan ja ostamaan mukaan mitä halusimme. Parin tunnin matka sujui mukavasti. Ennen yhdeksää olimme perillä. Kiipeäminen Lion Rockille maksoi meiltä yhteensä 16 500 rupiaa (noin 60 €), ulkomaalaisille oli omat hintansa. Eräs opas lyöttäytyi heti meidän mukaamme ja mainosti 20 dollarin palveluansa, mutta halusimme kiivetä kahdestaan. (Ja pääsimme eroon oppaasta.)

Lion Rock komeilee puistotien päässä valtavana kiven möhkäleenä. Tänään tietysti oli joku juhla ja siksi kivelle oli kiipeämässä myös paikallisia. Ensimmäisillä portailla jo aloin tulla toisiin ajatuksiin tripodin kantamisesta ylös, mutta ei auttanut muu kuin yrittää. Aluksi oli kivisiä portaita, osa kuluneita ja liukkaita. Ylös oli menossa myös vanhempaa ja hitaammin liikkuvaa väkeä, mikä ärsytti Milaa erityisesti. Syke nousi kantamuksien kanssa heti ja olin jo hiestä märkä, kun pääsimme varsinaiseen aloituskohtaan, Sigiriyan kuuluisien leijonan tassujen kohdalle.

Sigiriya (the Lion rock) on noin 180 metrin korkeuteen kohoava graniittikivi, jonne kuningas Kashyapa (447-495 AD) rakennutti puutarhakaupungin ja palatsin 400-luvulla. Tarinan mukaan Kashyapa tappoi isänsä ja anasti kruunun, joka olisi kuulunut hänen veljelleen, Moggallanalle. Paetakseen veljensä armeijaa, Kashyapan kerrotaan rakennuttaneen palatsinsa kiven korkeimmalle kohdalle. Moggallana lopulta tavoitti Kashyapan, joka päätyi itsemurhaan. Toisen tarinan mukaan Kashyapa ei murhannut isäänsä, vaan hänen isänsä kuningas Dathusena rakennutti palatsin ja kaupungin.

Sisääntulokohtaa koristi iso leijona, josta on nykyään jäljellä suuret tassut. Sigiriya on Unescon maailmanperintökohde ja yksi parhaimmin säilynyt muinainen urbaani rakennelma. Siellä oli rakennelmia, puutarhoja ja vesialueita. Se on yhdistelmä kaupunkisuunnittelua, jossa käytettiin symmetrisiä ja epäsymmetrisiä elementtejä sekä hyödynnettiin korkeuseroja. Sigiriya on Sri Lankan käydyin historiallinen kohde.

Kun sisäänkäynti tassuineen oli kuvattu, aloitimme varsinaisen kipuamisen, jyrkempiä portaita pitkin. 1200 portaaseen varmaan kuului aloitusportaatkin, jotka olimme tulleet. Nousutahti oli sopivaa ja paikoin verkkaista. Komistuvia maisemia ehti katsella. Sää oli ihanteellisen puolipilvinen, mutta kirkas. Ei tarvinnut kärsiä pahimmasta auringon paisteesta. Vaikka olimme kapeissa portaissa, jotka oli rakennettu kivimöhkäleen vierelle, korkeanpaikan pelko ei yllättänyt. Huippu alkoi näkyä jo yllättävän pian eikä nousu-urakka ollut niin paha kuin olin alhaalla ensimmäisissä askelmissa pelännyt. Meidän nousuumme meni 40 minuuttia, ilman hidastavia edellä olevia ihmisiä se olisi sujunut puolessa tunnissa.

Istahdimme ensimmäiseksi muinaisen kaupungin korkeimmalle kohdalle, jossa palatsi oli ollut. Alempana oli neliskulmainen vesialue, joka houkutteli minua kameran kanssa. Mila alkoi valittaa pissahädästä. Olin ihmeissäni. Hän oli käynyt tänään jo kaksi kertaa pissalla. Eilen matkustimme molemmat yli 8 tuntia ilman pissataukoa. Muutenkaan Mila ei ikinä käy kolmea kertaa vessassa ennen puolta päivää, yleensä vain kerran. Siksi manasinkin, että miksi juuri nyt, kun vessaa ei ole. Siitä tulikin valtava ongelma, vessaan olisi pitänyt päästä ja alas lähteä jo nyt. Yritin selittää Milalle, että tämän takia tulimme Kandyyn ja jouduimme eilen matkustamaan hirveän matkan tänne. Hetken aikaa Mila oli suutuksissa, ei suostunut kuviin ja kiukutteli, kun minä kuvailin Sri Lankan kuuluisimmassa nähtävyydessä. Niin kuin aiemminkin, odotin, että Milan pahin kiukku häviää nopeasti, kun huomaa, että hänen on vain sopeuduttava tilanteeseen. Apinat kiipeilivät muureilla ja aidoilla. Kaksi pientä tulivat aidalla toisiaan vastaan ja halivat suloisesti. Kun olimme kierroksemme lopussa, Mila oli leppynyt ja suostui äidin kanssa kuvaan. Maisema oli tasaista metsikköä. Lion Rockin lisäksi oli toinenkin korkea kivi lähellä meitä, Pidurangala rock. Sinne olisi myös tehnyt mieli kiivetä, mutta se olisi vaatinut minun hikoilutaipumukseni vuoksi toisen päivän täällä.

Reilun puolen tunnin jälkeen aloitimme alas menon. Raitainen marmorikiviseinä yhdessä kohdassa kutsui koskettelemaan, mutta se oli kielletty. Pieni uusi kiipeäminen olisi ollut seinämaalauksille, mutta tässä kohtaa annoin Milalle periksi, jatkoimme matkaa suoraan alas. Milalla alkoi mennä hermo taas vanhempien ihmisten hidasteluun jyrkissä portaissa. Jos tänään ei olisi ollut paikallisten juhlapäivä, portaissa ei ehkä olisi ollut niin paljon hidasta väkeä. Koin kuitenkin alastulon sujuvaksi. Ulkomaalaisille oli eri exit-kohta alhaalla, joka tietysti vei matkamuistokojuille.

Irfan oli meitä odottamassa. Pääsimme siistiin vessaan ja sen jälkeen Irfan tarjosi meille jätskit jätskiautosta. Paikalla oli paljon apinoita, jotka tähyilivät meidän jätskejämme puista. Toiset apinat olivat saaneet pieniä mehujäitä, ja imeskelivät niitä oksilla, kuin ihmiset. Yksi nuoleskeli pullosta valuvaa kokista.

Matkamme jatkui nyt takaisin päin. Emme edenneet kauaa, kun näimme pienessä joessa köllivän norsun ja turistin pesemässä sitä. Kysyin, voisimmeko mekin mennä, koska Mila niin tykkää norsuista. Se sopi Irfanille, joka oli mukavan joustava opas. Odottelua oli 20 minuuttia aktiviteettiin, joka kustansi meille 6000 rupiaa (noin 22 €).

Jätimme sandaalit mutaiseen rantaan ja menimme paljain jaloin matalaan jokeen, johon 20-vuotias norsu oli köllähtänyt kyljelleen ohjaaja osittain päällä istuen. Mila sai käteensä kookoksen paksua kuorta muistuttavan ”harjan”. Norsuun sai roiskia vettä ja harjata kuorella. Norsun harvat mustat karvat sojottivat kovasta nahkasta. Saimme olla tämän uuden kaverinorsun seurassa hyvän tovin. Hän lepatteli korviaan ja oli meidän ”pestävänä”. Tämä taisikin olla päivän kivoin juttu.

Jatkoimme hetken verran ja pysähdyimme paikalliseen ravintolaan lounaalle. Ruoka ei maksanut juuri mitään. Ruukuista valitsimme ehkä matkan viimeisen kerran hyvin paikallista ruokaa. Milalle maistui taas nachon tapaiset, joita kiva nuori kokki toi Milalle kuin ajatukset lukien. Jälkkäriksi oli Milan lempiherkkua, isoja vesimelonipaloja. Minulle maistui huonosti hikoilusta ja kuumasta ilmasta johtuen, mutta sain syötyä sen verran, että pärjäisin hyvin iltaan asti.

Jatkoimme päivän toiseen nähtävyyteen Dambullaan ja siellä luolatemppeliin. Dambulla cave temple tunnetaan myös nimellä Golden temple. Se on niin ikään maailmanperintökohde. Parkkipaikan märässä vessassa meidän piti vaihtaa pitkät hameet ja olkapäät peittävät paidat päälle. Se oli haasteellista. Minulle tuli yllätyksenä, että tännekin piti kiivetä. Luolatemppelit olivat 160 metrin korkeudesta, onneksi autolla olimme edenneet jonkin matkaa ylöspäin. Portaita ei ollut ollenkaan niin paljon ollut kuin Sigiriyassa. Kuumuus, liika vaatetus ja taas puskeva hiki tekivät kapuamisen tukalaksi. Apinat viihdyttivät sentään kaiteilla.

Perillä kengät kerättiin hyllyihin. Temppelialueen kivinen maa oli auringossa lämmennyt lähes polttavaksi. Valkoiseksi maalatulta pitkältä käytävältä pääsi käymään useissa kallioon rakennetuissa luolissa. Pääkohteet ovat viidessä luolaan rakennetussa temppelissä. Yhteensä niistä löytyi noin 150 Buddhapatsasta tai -maalausta. Ensimmäinen luola (De-Raja-viharaya) oli pieni ja sen täytti melkein kokonaan makaava Buddha, jonka jalkapohjia koristi punainen kukkainen kirjailu. Heti ensimmäisessä luolassa huomasin, että ihoni puski hikeä ennätysmäärän. Ihan kuin Sigiriyaan kiipeämisestä olisi jäänyt jonkinlaista hikivelkaa ja nyt elimistöni halusi eroon kaikista nesteistään. En muista olenko koskaan ollut niin märkä hiestä. Se teki luolissa olon tukalaksi ja haastoi myös kameran käsittelyssä. Lisäksi Mila ei tykännyt Buddhista ollenkaan. Nämä yli sata Buddhaa olivat hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Muistutin itseäni ja Milaa, että saman ikäisenä en minäkään välittänyt Buddhista tai temppeleistä.

Seuraavat luolat olivat vaikuttavampia. Toinen temppeli (Maharaja lena) oli suurin, jossa oli 16 seisovaa ja 40 istuvaa Buddha-patsasta. Buddhat istuivat pitkissä riveissä ja kattoja koristi kukkamaiset maalaukset. Kolmannessa luolassa (Maha alut viharaya) yksinään oli 50 Buddhaa. Makaavia Buddhia tuli vastaan siinäkin. Neljännessä luolassa (Pashima viharaya) oli Buddhien lisäksi pieni stupa keskellä.

Palasimme mahdollisimman pian alas. Tässä vaiheessa päivän hikoiluja olisin ollut valmis vain jatkamaan viileässä autossa suoraan hotelliin, mutta retkeen kuului vielä suuri kultainen Buddha, joidenkin satojen metrien päässä. Se oli kuitenkin remontissa. Kävimme sitten vain temppelipihalla olevassa pienessä stupassa katsomassa käsiään eri asennoissa pitäviä buddhamaalauksia. Paikalla olevasta jätskiautosta suostuin ostamaan Milalle marjamehujään, eihän ne maksaneet käytännössä mitään (100 rupiaa). Neiti oli ostettu taas hetkeksi hyvälle tuulelle.

Sitten pääsimme paluumatkalle, kello oli jo neljä iltapäivällä ja olin luvannut Milalle uintia hotellin altaassa. Tämä retki oli ollut hyvä, mutta rankka. Voin suositella Aalya toursin retkiä muillekin. Yksi kiipeäminen olisi kuitenkin ollut tarpeeksi minulle. Jotenkin arktinen fysiologiani petti minut toisessa, sen valtavan hikoilumäärän vuoksi. Paluumatkaan meni melkein kaksi tuntia. Matalessa oli ollut täysikuun juhlat eilen ja kadut olivat edelleen täynnä juhlahumua ja musiikkia. Hindutemppelin luona väkeä oli valtavasti.

Kandyssä satoi kaatamalla, kun olimme perillä. Tippasin Ifrania hyvin, koska hän oli ollut todella mukava opas. Sade ei meitä haitannut, koska altaamme täällä oli sisätilassa. Sinne siis seuraavaksi ja päivän hiet saatiin unohtaa viileään veteen välittömästi.