Merikilpikonnien munimisaika Sri Lankassa on lähes koko vuoden. Eniten kuoriutuu helmi-huhtikuussa, jolloin projektikin tarvitsee eniten lisäkäsiä. Meidän aikana melkein joka yö yksi tai useampi emo kävi munimassa Kosgodan rannoilla. Kalastajat keräävät munia. Osa myy ne syötäväksi ja osa tuo ne aamulla meille jonkin suuruista maksua vastaan. Lähes joka aamu kilpparikeskuksessa meitä odotti ämpärillinen uusia yöllä munittuja munia.
Kilppariemo munii kerralla yleensä 80-200 munaa. Ensimmäisenä aamunamme olimme saaneet noin 700 munaa, eli monta emoa oli käynyt munimassa. Niille piti ensi töiksi kaivaa pesät. Se onkin usein päivän ensimmäinen työtehtävä. Yhteen pesään laitetaan noin 50 munaa, joten pesiä tarvitaan yleensä monta. Hatchery oli nyt aika täynnä, mutta uusia paikkoja löytyy, kun vanhimmista pesistä kuoriutuu vauvoja. Pesän syvyydeksi pitää saada noin käsivarren mitta, vähintään 55 cm. Munat halutaan syvälle, koska siellä on viileämpää. Kilpikonnien sukupuoli määräytyy lämpötilan mukaan ja viileämmässä kehittyy enemmän uroksia. Poikakonnia on kuulemma vähemmän, joten projektissa halutaan lisätä niiden osuutta populaatiossa. Kun oikea määrä munia on pesässä, se täytetään hiekalla, joka sieltä juuri kaivettiin ulos. Pesä merkataan kyltillä, jossa lukee laji, munien määrä ja päivämäärä, jolloin ne on munittu. Sitten vain seuraavaa pesää tekemään. Tämä oli äärimmäisen hikistä puuhaa, mutta myös hyvin palkitsevaa. Noin kahden kuukauden päästä munista kuoriutuisi kilpparivauvoja.
Joinakin aamuina vauvoja kuoriutui munistaan ja kiivettyään hiekan pinnalle asti, ne vilistivät hautomon ”hiekkalaatikossa”. Sieltä ne noukittiin vauva-altaaseen. Suurin osa vapautetaan samana iltana mereen. Pieni osa vauvakonnista jätetään kuoriutumisen jälkeen kasvamaan altaaseen joksikin aikaa. Nämä kilpparit vapautetaan mereen, kun ovat vähän ehtineet kasvaa ja siten heillä on mahdollisesti paremmat edellytykset selviytyä. Vain yksi tai pari kilpparivauvaa selviää aikuiseksi asti yhdestä munintaerästä. Siksi jokaisesta elävänä kuoriutuneesta konnasta kannattaa pitää huolta ja luoda mahdollisimman hyvät edellytykset kasvaa ja selviytyä. Projekti vapauttaa tuhansia kuoriutuneita kilpikonnia joka vuosi.
Kun jostain pesästä on syntynyt vauvoja, pesä pitää samana tai seuraavana päivänä puhdistaa. Pesää aletaan kaivaa auki. Kun sitä on kaivettu noin 20 cm tai enemmän, siellä voidaan nähdä liikettä. Silloin vauvoja on vielä matkalla kohti hiekan pintaa. Joskus pesästä löytyy vain yksi vauva. Usein ei yhtään. Jäljelle jääneet munankuoret kerätään pois. Ne haudataan rannalle hiekkaan kaivettavaan syvään kuoppaan. Kerran kun puhdistin Milan kanssa pesää, vauvoja pulpahti hiekasta monta kymmentä. Kohta ne räpylöivät hiekkalaatikossa ja välillä kutittelivat meidän jalkojamme. Nämäkin vauvat siirretään vauva-altaaseen, josta ne usein samana tai seuraavana päivänä vapautetaan.
Vaikka pesätilaa vapautui kilpparihautomossa päivittäin, kilpparivauvojen syntymän myötä, niin uusia munia saatiin todella paljon ja pesätila alkoi olla hyvin vähissä. Toisella viikollamme aloimmekin rakentaa väliaikaista kilpparihautomoa lisätilaksi uusille pesille. Sitä varten jouduimme lapioimaan ja kantamaan ämpäritolkulla hiekkaa rannan puolelta ja myös täyttämään yli 30 isoa säkkiä hiekalla. Yli 30 asteen lämpötilassa tämä puuha todella otti koville. Seuraavana päivänä jouduimme nostelemaan kymmenien kilojen painoisia hiekkasäkkejä vieretysten ja päällekkäin, jotta saimme rakennettua ”hiekkalaatikolle” seinät. Milan tehtävä oli hyppiä säkkien päällä, jotta hiekka sisällä tasoittuu. Hiekkaa piti kaivaa ja kipata hautomoon yli 50 cm korkuiseksi hiekkalaatikoksi, jotta sinne saa pesät kaivettua. Saimme rakennettua kokonaisen hautomon kahdessa päivässä vain hiekasta, säkeistä ja narusta ja olimme oikein ylpeitä tuloksestamme.
Vauvakonnat vapautetaan mereen ihmisen valvovan silmän alla auringon laskiessa. Silloin niitä metsästävät pedot, kuten isot linnut, eivät näe niitä kovin hyvin. Hiekka ei myöskään ole kuumaa silloin. Kerromme kilpparikeskuksessa vieraileville mahdollisuudesta osallistua vauvakonnien vapautukseen ostamalla oman ämpärin, jonne laitamme vapautettavat vauvat. Meillä on ollut vapautuksia täällä joka ilta. Lähes joka ilta mukana on myös vierailijoita, jotka saavat upean elämyksen siitä, kun voivat seurata ”omien” kilpparivauvojen matkaa mereen. Vierailijat ovat kokemuksesta yleensä hyvin onnellisia.
Menemme porukalla ämpäreinemme rannalle. Mukana on yhteensä jopa yli sata kilpparivauvaa. Joskus meidän pitää perääntyä, koska linnut kaartelevat meren yllä ruokaa odottaen. Odotamme, että linnut katoavat ja sitten yritämme uudestaan paremmalla onnella. Hiekkaan piirretään pitkä viiva, josta vauvat laitetaan kipittämään kohti merta. Ne suuntaavat kohti valoa eli valkoisina rantaan tulevia aaltoja. Välillä aallot huuhtovat niitä pitkän matkaa takaisin päin. Silloin pitää muistaa olla liikkumatta, sillä vauva on saattanut huuhtoutua ihan oman jalan viereen. Seuraamme viimeisimmänkin pääsyn mereen kohti auringon laskua. Tämä on ihana päätös päivän puuhille. Päivällinen odottaa aina valmiina pöydässä, kun palaamme taloomme.
Naaraat tulevat munimaan lähes poikkeuksetta synnyinrannalleen. Pesintäkaudella naaraat tulevat munimaan useita kertoja parin viikon välein. Muniminen tapahtuu aina yöllä. Pesän kaivaminen on pitkäkestoisin työ sinä yönä. Joskus hiekan märkyys tai kuivuus aiheuttaa pesän romahtamisen kesken kaivamisen ja naaraan pitää aloittaa alusta. Meidän aikanamme lähes joka yö yksi tai useampi naaras oli munimassa. Me pääsimme seuraamaan kahta emoa. Ensimmäisellä kerralla odotimme useita tunteja, sillä emolle ei kelvannut mikään pesä. Pesää kaivava emo on hyvin herkkä häiriöille, jolloin sitä voi seurata vain pimeässä. Näimme kuitenkin hänen kovan uurastuksensa, suurien eturäpylien vimmatun hiekan pöllyttämisen. Lopulta meidät herätettiin klo 3 yöllä, kun emo oli alkanut vihdoin munia 15. pesäänsä. Osa meistä jaksoi nousta ja lähteä seuraamaan sitä. Kun emo munii, hän ei ole herkkä häiriöille, hän on jonkinlaisessa munimistranssissa. Pääsimme siis kuvaamaan häntä pienessä taskulampun valossa.
Toisella kerralla emo oli nopeampi ja pääsimme seuraamaan jo alkuyöstä, kun emo oli tiputtamassa munia pesään. Tällä kertaa Milakin pääsi näkemään. Pesään tippuvat munat kerättiin heti ämpäreihin, jotta kalastajat eivät saa niitä myytäväksi. Emo tiputtelee munia noin 20 minuutin ajan ja alkaa sitten peittää pesäänsä takaräpylillä. Tässä kohtaa emo on itse aikamoisen hiekkakuopan pohjalla ja hänellä saattaa mennä jopa tunteja päästä pois ja takaisin mereen. Me jätimme emon tähtitaivaan alla peittämään pesää ja menimme itse unille. Aamulla olisi taas pesiä kaivettavana uutta kilpparisukupolvea varten.
Tuo on toden totta hurjaa, että niin harva kilpikonnista selviää. Munia ensinnäkin syödään paljon ja sitten kilpikonnavauvat tulevat myös syödyksi. Toivottavasti nuo lajit selviäisivät.
Tuntuu välillä ihan mahdottomalta, että nuo pienet vauvat, jotka vapautamme, selviäisivät yksin meressä. Mutta niin vaan jotkut selviävät ja tulevat aikuisina munimaan.