Kosgoda Sea turtle conservation project – vakiasukkaiden hoito

Meillä on vakiasukkaina kolmea lajia kilppareita. Eniten on greenejä, joita löytyy 12. Nuorimmat ovat 3 kuukauden ikäisiä ja vanhin on 3-vuotias albiino. Olive ridleytä on kolme 6 kuukauden ikäistä. Sitten löytyy vielä yksi noin vuoden ikäinen Hawksbill. Munat, joita saamme hautomoon ovat tällä hetkellä kaikki greenejä ja oliiveita, niin myös tällä hetkellä syntyvät vauvat. Albiino kilppari on erittäin harvinainen. Niiden elinikä on paljon lyhyempi luonnossa kuin muiden kilpikonnien. Kun muut voivat elää yli 100 vuotta, albiinot elävät noin 10 vuotta. Aurinko vahingoittaa niiden kilpeä ja ihoa. Meidän albiino siirretään joka yöksi hämärään huoneeseen omaan yöaltaaseen, josta se aamulla, kun aurinko on jo tunteja sitten noussut, kannetaan kilpparikeskukseen. Allasta suojataan välillä pressulla, jotta aurinko ei pääse paistamaan sinne.

Green turtle

Green kilpparit (suomeksi liemikilpikonna) ovat monessa paikassa maailmalla yleisimpiä merikilppareita. Me olemme tavanneet ”greenejä” Hawaiilla, Mexicossa, Karibialla, Ranskan Polynesiassa ja Pääsiäissaarella. Kilven alla oleva rasva on vihertävää. Siitä johtuu tämän kilpparin erikoinen nimi. Kilven väritys vaihtelee ruskeasta vihreään. Suurimmillaan 120 cm pitkä kilppari on toiseksi tai kolmanneksi suurin merikilpparilaji. Aikuisena ne painavat jopa 230 kg. Nuoret kilpparit ovat lihansyöjiä, ne syövät matoja, merisieniä ja meduusoja. Aikuiset ovat kasvissyöjiä ja ruokailevat merikasveja ja levää. Ruokavaliosta johtuen greenejä tapaa lähellä rannikkoa matalassa vedessä, jossa on paljon kasvillisuutta. Siksi niitä on melko helppo bongata snorklausretkillä, joissa uidaan usein noin 10 metriä syvissä paikoissa ja melko lähellä rantaa.

Olive Ridley

Oliivit ovat pienimpiä merikilppareita. Aikuiset ovat vain 65 cm pitkiä ja painavat alle 40 kg. Niillä on lähes sydämen muotoinen oliivin vihertävä kilpi. Ne elävät lähinnä Intian valtameressä ja Tyynessä meressä. Ne ovat omnivoreja ja niiden ruokaa ovat ravut, meduusat, kalat ja merikasvit. Oliivit ovat uhanalaisia, koska rantoja, joilla ne munivat, on vain vähän.

Hawksbill turtle

Hawksbill on greeniä pienempi kilpparilaji ja sillä on linnun nokkaa muistuttava pään etuosa. Pituutta se kasvattaa noin 90 cm ja painoa 50 kg. Me olemme tavanneet hawksbill-vauvoja Hawaiilla. Myös vastakuoriutuneet vauvat ovat green-vauvoja selvästi pienempiä. Hawksbillin erottaa myös kilven kirjavasta ruskeasta värityksestä. Ne liikkuvat pitkiä matkoja ja elävät Tyynenmeren, Atlantin ja Intian valtameren trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Hawksbillit syövät monipuolisesti merilevästä merisiileihin. Heidän herkkuansa ovat merisienet (sponges), jotka ovat jopa myrkyllisiä monille muille merieläimille. Suuret kalat, hait, krokotiilit ja mustekalat saalistavat aikuisia hawksbillejä. Viimeisen sadan vuoden aikana Hawksbill-populaation arvioidaan vähentyneen yli 80 %. Niitä on metsästetty niiden kilven kuvioinnin vuoksi. Toisin kuin muilla merikilpikonnilla, Hawksbillin kilpi koostuu 13 erillisestä palasta, joita on käytetty mm. koruihin. Siksi se on listattu kriittisesti uhanalaiseksi. Sri Lankassa hawksbillejä on vähemmän kuin greenejä, mutta nähdään joskus pesivän mm. Kosgodassa.

Loggerhead turtle

Loggerheadit ovat suuria konnia. Aikuisella on pituutta yli metri ja painoa jopa 190 kg. Ne ovat pääosin lihansyöjiä ja aterioivat äyriäisillä, mustekaloilla ja meduusoilla. Nimi viittaa niiden suureen päähän ja vahvoihin leukoihin, joilla ne murskaavat mustekalat ja äyriäiset. Näitä tavataan Sri Lankassa harvoin.

Leatherback turtle

Maailman suurimmat merikilpikonnat voivat kasvaa jopa 3 metrin pituisiksi ja painaa 700 kg. Toisin kuin muilla merikilpikonnilla, leatherbackien kilpi on pehmeä ja nahkamainen. Kilven alla on paksu kerros rasvaa, jonka ansiosta ne selviytyvät kylmemmissäkin vesissä ja voivat sukeltaa jopa 1500 metrin syvyyteen. Joustava kilpi myös kestää syvemmällä vedessä olevan suuren paineen. Ne ruokailevat lähinnä meduusoja ja äyriäisiä. Leatherback munii Kosgodan rannoilla hyvin harvoin.

Kilpparien päivittäinen hoito

Ruokimme kilpparit keskimäärin joka toinen päivä. Nuoret kilpikonnat ovat lihansyöjiä ja täällä heille tarjotaan kalaa, lähinnä tonnikalaa. Alle viikon ikäiset kilpikonnat eivät syö paljoa, sillä ne elävät useita päiviä munasta saadulla ravinnolla. Ruokailua varten kilpikonnat pitää siirtää pienempiin ruokinta-altaisiin, jotta ruuan jämät eivät jää kotialtaisiin lillumaan. En voinut uskoa, että pääsimme jo ensimmäisenä päivänä siirtelemään kilpikonnia. Mila toki oli alusta asti jo kysellyt, milloin saa koskea kilppariin. Emme täällä koskettele kilpikonnia huviksemme, vain hoitotarkoituksessa. Mila siirteli usein pieniä greenejä, noin 3 kuukauden ikäisiä ruokailemaan isoon muovilaatikkoon. Mila sanoi, että ne tuntuivat söpöiltä. Isommille kilppareille oli maassa pyöreät tai neliskulmaiset kiviset altaat. Ne saattavat räpytellä kovasti räpyliään, kun ne nostetaan vedestä. Siksi usein toinen kantaa ja toinen pitää kiinni räpylistä. Jokaisen annetaan ruokailla eli olla ruokailualtaassa ainakin puoli tuntia. Jokaisen syömistä myös seurataan. Meillä on yksi nuori ”oliivi”, jolle useinkaan ei maistu ruokailupäivinä, mutta seuraavana päivänä kyllä. Lopuksi ruokailuallas saattaa olla kalamössöstä likaantunut ja isot kilpparit huuhdellaan vedellä ennen kuin ne siirretään takaisin omaan altaaseensa.

Altaat pestään kerran viikossa, tiistai onkin ”tank cleaning day”. Mila sai kerätä vauvakonnat pienempään altaaseen pesun ajaksi. Niitä oli kymmeniä. Se olikin hyvin mieluinen tehtävä. Isommat konnat ovat altaissaan tyhjennyksen ja puhdistuksen ajan. Altaiden seinät ja pohjat harjataan, niistä saadaan lähtemään vihreää levän kaltaista töhnää. Altaiden pohjalle kerääntyy aina hiekkaa, joka huuhdellaan pois monella ämpärillisellä merivettä, kuten harjatut seinätkin. Samalla kun olemme altaissa, niin isojen kilpikonnien kilvet putsataan teräsvillalla. Konnat tykkäävät välillä tulla ihan lähelle. Heitä ei tunnu haittaavan, että olemme samassa altaassa heidän kanssaan.

Silloin tällöin kilppareille tulee samassa altaassa erimielisyyksiä ja toinen alkaa näykkiä allaskaveriaan. Silloin niitä tarvitsee erotella eri altaisiin ja mahdollisesti kokeilla uusia kaveriyhdistelmiä. Meillä on yksi 6 kuukauden ikäinen kilppari, jota samanikäinen kaveri oli pahasti näykkinyt kilvestä. Kun se laitettiin asumaan vauva-altaaseen, se viihtyi hyvin, joskus jopa parin sadan juuri kuoriutuneen vauvan kanssa. Meidän ainoan hawksbillin altaassa asuu välillä myös vauvoja. Näimme kuinka hawksbill alkoi nälkäisenä tosissaan näykkiä pieniä vastasyntyneitä, jotka sitten pelastimme muiden vauvojen joukkoon viereiseen altaaseen.

Parilla kilpparilla on puremista johtuvia haavoja. Niitä hoidetaan lähes päivittäin jodipitoisella violetilla väriaineella. Kilpparit otetaan ensin laatikkoon, jotta niiden pinta kuivuu. Sitten toinen pitelee ja toinen sivelee aineen. Sen jälkeen pitää vielä kuivatella laatikossa, että lääkeaine imeytyy pintaan, eikä huuhtoudu heti vedessä pois.

Yhdelle asukkaalle vain on annettu nimi. Hän on Lucky, parin vuoden ikäinen green, joka tykkää nostaa eturäpylänsä altaan reunalle ja chillata siinä. Hänestä tulee helposti kaikkien lempikilppari.

Koin kahden viikon vapaaehtoistyön tällä kertaa hyvin sopivaksi. Pitempäänkin voisi olla, mutta silloin matkakumppanin pitäisi olla vähän vanhempi. Vaikka, ihan niin kuin oletinkin, asumus oli minun makuuni turhan askeettinen ja jopa yli 30 asteen lämpötila ja suuri ilmankosteus tekivät olon välillä tuskaiseksi, niin oli tämä kokemus todella unelmien täyttymys ja enemmän kuin olin osannut odottaa. En voinut kuvitellakaan, että pääsemme lähes joka ilta vapauttamaan kilpparivauvoja. Jos sellaisen on päässyt kokemaan matkalla edes kerran, niin se on jo ollut valtavan upea elämys. Siksi osaan samaistua vierailijoihin, jotka tulevat tänne ja saavat kokea sen kerran. En voinut kuvitella, kuinka paljon pääsemme kontaktiin kilpikonnien kanssa näiden kahden viikon aikana ja opimme tuntemaan jopa joidenkin tapoja. Voin suositella tätä paikkaa, jos vapaaehtoistyö yhtään kiinnostaa. Dudley ja muut ovat hyvin sydämellisiä ja huolehtivat kaikista meidän asioistamme. Dudley on myös äärimmäisen omistautunut. Välillä hän kuskaa vapaaehtoisia viikonloppuretkille tai valvoo yömyöhään emokilpparivahdissa. Hän huolehtii, että jokainen uusi vapaaehtoinen saa hyvän perehdytyksen ja hyvästelee jokaisen henkilökohtaisesti, kun on lähdön aika. Hän myös allekirjoittaa jokaiselle sertifikaatin täällä tehdystä vapaaehtoistyöstä.

Olemme eläneet täällä ”kilpikonnakuplassa”. Maailmani on kaksi viikkoa ollut vain täällä. On ihana jatkaa matkaa uusiin seikkailuihin ja enemmän tavallisiin turistijuttuihin. Viimeinen ilta ja vauvojen vapautus olivat kuitenkin todella haikeita. Milalle tuli itku, kun jouduimme hyvästelemään kilpparikaverimme. En voinut hyvästellä kilppareita lupaamatta, että joskus voisimme tulla uudestaan (tänne tai jonnekin muualle), ehkä kun tytöt ovat isompia. Dudley tosin kutsui meidät jo uudestaan tänne, ensi kerralla koko perheen voimin.