Kosgoda sijaitsee Sri Lankan lounaisrannikolla, lähellä suosittuja turistikaupunkeja, Gallea ja Hikkaduwaa. Pieni ja rauhallinen Kosgoda on tunnettu merikilpikonnien suojelusta. Maailman seitsemästä merikilpikonnalajista viisi munii Kosgodassa. Siellä ne pesivät ympäri vuoden, mutta lisääntymissesonki on lokakuusta huhtikuuhun. Eniten Sri Lankassa lisääntyvät Greenit (green turtle, suomeksi liemikilpikonna), Olive Ridleyt (me puhumme ”oliiveista”) ja Hawksbillit (hawksbill turtle). Harvinaisempia ovat Loggerheadit ja Leatherbackit.
Vapaaehtoiset tulevat tänne työskentelemään viikoksi tai pitemmäksi ajaksi. Viikonloput ovat vapaita, jolloin voi tehdä retkiä esim. lähikaupunkeihin. Volunteering-talossa on viisi 2-3 hengen huonetta. Jokaisessa huoneessa on oma vessa ja suihku, ja tärkein, toimiva ilmastointi. Peittona on vain lakana, joten otin pyyhkeen lisäksi, sillä aamuyöstä aloin aina palella. Sängyt ovat leveät, mutta aika kovat. Ensimmäisenä yönä heräilin useasti vaijtamaan asentoa. Täällä ei tule lämmintä vettä, mutta haaleata, jolla peseytyy lämpimässä kylppärissä vallan hyvin. Volunteering-hintaan kuuluu asumuksen lisäksi aamiainen, lounas ja päivällinen, sekä tauoilla tee ja keksit. Vesikanisterista saa täyttää itselleen kylmää vettä omaan juomapulloon.
Meidät toivotettiin tervetulleiksi hedelmämehujen kera. Meidän kanssa samaan aikaan aloitti pariskunta Hollannista ja vanhempi rouva Irlannista. Ennen kuin huoneemme olivat valmiita, pääsimme tutustumaan jo työpaikkaamme ja sen asukkaisiin. Eri kokoisia merikilpikonnia uiskenteli monessa altaassa. Kulmassa oli verkolla suojattu hatchery eli kilpparihautomo, jossa oli lukemattomia pesiä. Jokaisen pesän päällä oli kyltti ja tiedot minkä lajin vauvat siellä olivat ja milloin ne oli munittu. Vanhimmat oli munittu joulukuussa.
Palasimme majataloon lounaalle. Silloin tapasimme muut vapaaehtoiset, jotka olivat tulleet aiemmin. Kaikki muutkin olivat Euroopasta, oli Saksasta, Ranskasta, Skotlannista ja Englannista. Nämä olivat yksin matkustavia nuoria naisia. Skotlantilainen oli ollut täällä jo neljä viikkoa ja oli vielä toisen samanmoisen ajan. Hänen vapaaehtoistyönsä liittyi yliopisto-opiskeluihin.
Hotellin pihapiirissä on palmujen ja plumeriapuiden reunustama uima-allas. Pulahdimme sinne jo ensimmäisenä päivänä. Junarata kulki aivan takapihamme vieressä. Välillä junat näyttivät aivan pursuavan ihmisiä.
Heräsimme innoissamme ensimmäiseen kilpparipäivään klo 7. Aamutoimiin kuuluu aamupesujen lisäksi hyvät aurinkorasvaukset päivittäin. Ruuat katetaan täällä valmiiksi pöytään. Aamupalapöydässä jokaisen lautasella odottaa munakas. Tarjolla on myös paahtoleipää, hedelmiä (, kuten ananasta, papaijaa, banaania ja vesimelonia), teetä ja kahvia, jota sanoimme kahviteeksi, koska se on todella laihaa. Minä, joka en juo ikinä kahvia, join sitä vahingossa yhtenä aamuna. Milalle maistui aamupala onneksi hyvin, koska se oli länsimainen.
Ensimmäisenä aamuna meillä uusilla oli power point -orientaatio, jota piti paikan omistaja Dudley. Hän on hyvin iloisen tuntuinen mies ja tyytyväinen, että vapaaehtosia oli tällä hetkellä paljon. Hän työskentelee kilpparioperaation lisäksi myös muissa töissä osa-aikaisesti. Hänen vaimonsa Prasantha on myös mukana kilppareilla ja meidän vapaaehtoisten ruokailua järjestämässä. Lisäksi pariskunnalla on muutamia muita työntekijöitä ja heidän lapsensa työskentelevät ajoittain myös täällä. Kilpparioperaatio on ollut käynnissä 35 vuotta. Sri Lankassa kilpparit munivat erityisesti etelä- ja lounaisrannikolle. Sri Lankassa kalastajat ja muut varastavat kilpikonnien munia ja myyvät niitä syötäväksi. Se on laitonta, mutta sitä ei pystytä valvomaan. Osa kalastajista tuo juuri munitut munat kilppariprojektiin ja siksi projektin on maksettava niistä vähän enemmän kuin mitä niistä saa markkinoilla. Munat kaivetaan uudestaan maahan kehittymään kilpparikeskuksen hatcheryyn. Siellä vauvat voivat kasvaa rauhassa, kunnes ovat valmiita kuoritumaan. Dudley toivoo, että reilun kymmenen vuoden päästä tätä projektia ei enää tarvita, että kilpparin munia ei enää myydä syötäväksi vaan kilpikonnien annetaan lisääntyä rauhassa. Tämä vaatii mm. koulutusta ja tietoisuuden lisäämistä paikallisille. Operaatioon kuulu siksi myös koulutuksellinen aspekti. Hatcheryn lisäksi kilpparikeskuksessa elää myös isompia kilppareita. Noin 10 % kuoriutuneista poikasista jää tänne elämään joksikin aikaa, kasvamaan isommaksi, jotta niillä olisi mahdollisesti paremmat mahdollisuudet selviytyä meressä. Vapautus mereen tapahtuu asteittain, ensin rajattuun meren osaan ennen kuin niille annetaan mahdollisuus lähteä avomerelle.
Keskuksessa asuu alle vuorokauden ja parin päivän ikäisiä green- ja olive-vauvoja altaassaan, sillä uusia vauvoja syntyy nyt lähes päivittäin. Muissa altaissa oli eri ikäisiä nuoria konnia, 3 kuukauden, 4 kuukauden, puolen vuoden ja parin vuoden ikäisiä. Greenit kasvavat metrin pituisiksi ja ovat täysi-ikäisiä vasta noin 30-vuotiaina. Olive Ridleyt jäävät paljon pienemmiksi. Kilpikonnien sukupuoli näkyy ulospäin vasta 7-vuoden iässä, joten näiden asukkaiden sukupuolta emme vielä tienneet. Mila löysi oman lempparinsa, erään greenin, joka eli yksin omassa altaassaan.
Puoli yhdeksän aikaan siirrytään kilpikonnien luo. Mila tapasi tehdä kilpikonnatarkastuksen joka aamu eli tarkistaa, että kaikki asukkaat ovat altaissaan. Aamun puuhat alkavat usein uusien pesien kaivamisella, jonne haudataan yöllä saadut munat. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kilpparit yleensä ruokitaan. Tiistaisin on altaiden pesupäivä. Perjantaisin on virallinen biitsin siivouspäivä. Eniten sieltä löytyy pullonkorkkeja. Yllättävän paljon vastaan tulee myös hylättyjä vesipulloja, yksinäisiä sandaaleja, styroksin paloja, rikkinäisiä vateja, narun pätkiä ja löytyi myös hammasharja.
Vapaaehtoisena olemiseen kuuluu myös hengailua, kun odotamme seuraavia tehtäviä. Informaatio saattaa kulkea hitaasti tai tulla välillä mielenkiintoisessa muodossa, koska kaikki työntekijät eivät puhu hyvää englantia. Milaa välillä kyllästyttävät nämä tylsät hetket, kun vain odotellaan. Silloin hän saattaa innostua tekemään hiekkapiirroksia.
Aamupäivän työnteon katkaisee klo 10.30 teehetki, joka nautitaan rannan penkeillä puiden suojassa. Tarjolla on aina myös keksiä, vohvelia tai kakun palasia, joista Mila löysi välipalansa. Lounastauko on klo 12.30-14. Pääruuilla on aina paikallista ruokaa. Minulla meni pari päivää, että se alkoi kunnolla maistumaan. Lisukkeena on riisiä tai nuudelia, joskus myös hauskoja nuudelilettusia. Olipa kerran myös pennepastaa. Pääruokana on lähes aina joku curry tai pari. Yleisiä ovat kana curry, kala curry ja pumpkin curry. En ole kovin suuri kurpitsan ystävä, mutta täällä pumpkin curry on todella hyvää.
Loput lounastauosta saa viettää kuinka haluaa, esimerkiksi altaalla. Tosin oleilumme puolivälissä hotellin omistaja kielsi vapaaehtoisia käyttämästä hotellin allasta, jota olimme ehtineet onneksi käyttää jo kolme kertaa. Dudley yritti neuvotella hotellin kanssa, että voisimme edelleen käyttää sitä.
Iltapäivän työskentely on yleensä vähän vapaampaa. Kilpparikeskuksessa käy vierailijoita, joille vapaaehtoiset pitävät opastuskierroksia. Meillä oli yksi ranskalainen työntekijä, joka sai pitää aina kun ranskalaisia tuli käymään (ja heitä tulikin usein). Yhtenä aamuna pari sataa koululaista tuli käymään. Melu oli aikamoinen. Meidän tehtävämme oli seistä altaiden luona ja vahtia, että kukaan ei koske kilppareita.
Jos mitään varsinaista tekemistä ei ole, keskuksen hiekkalattiaa saa haravoida, rannalle voi mennä pussien kanssa keräämään roskia tai kilpparien luona vain hengata. Välillä altaiden ulkopintoja jynssätään harjoilla puhtaammiksi. Ranta kutsuu myös välillä.
Paikallisille lapsille pidetään lähes päivittäin englannin opetusta klo 15.30-16.30. Se kuuluu myös vapaaehtoisten tehtäviin. Kahdesta neljään lasta tulee kerralla. Mila ei olisi halunnut tulla mukaan, mutta eipä hänellä ollut vaihtoehtoja, kun oli minun vuoroni opettaa. Piti siis myös yrittää tsempata häntä. Tuona päivänä oli vain kaksi lasta, isompi tyttö ja 5-vuotias tyttö. Pidimme tunnin takapihan sisätiloissa keittiön vieressä. Ilma oli hirmuisen hiostava, iho täysin nahkea ja ulkona alkoi sataa kaatamalla. Minä yritin opettaa tytölle sekä Milalle yksinkertaisia englanninkielisiä sanoja palapelin, kuvakirjan ja tehtäväkirjan avulla. Lopuksi laitoin pienen tytön vielä kirjoittamaan mallista sanoja lauseiden sisään. Se tuntui olevan aika haastavaa, mutta ei mikään ihme. Välillä Mila valitti tylsyyttä, mutta onneksi hän suostui tekemään tehtäviä myös välillä. Koin olevani aika hankalassa tilanteessa. Tunti kuitenkin saatiin loppuun kunnialla.
Perjantai-iltapäivät ovat vapaita. Silloin on mahdollista osallistua kokkaustunnille ja seuraamaan curryn valmistusta. Pääsimme myös kokeilemaan kookoksen hedelmälihan irrotusta kookosjakkaralla.
Volunteering-elämään kuuluu täällä myös eläinbongauksia. Eräänä aamuna emokilpikonna oli rannalla. Hän oli varmaan muninut yöllä ja jäänyt lepäämään hiekalle ennen mereen paluuta. Me ehdimme juuri nähdä, kun hän hitaasti räpylöi hiekalla aaltoja kohti. Useammin rannalla kuitenkin tapaa kulkukoiria. Apinan bongasimme yhtenä päivänä hotellin aidalla ruokailemassa.
Auringon laskiessa meillä on vauvakilpparien vapautus mereen. Siihen tulee osallistumaan yleensä myös joitakin vierailijoita, jotka maksavat omasta ämpäristään, jonne laitetaan tilanteen mukaan 3-10 vauvaa. Ilta ehtii yleensä pimentyä, kun seuraamme viimeisten kilpparien pääsyä aaltoihin. Sitten meillä odottaakin yleensä päivällinen valmiina talossa. Sekä lounaan että päivällisen jälkeen on jälkiruoka. Usein arvuuttelemme mikä se mahtaa olla. Yleensä jätskiä saadaan ainakin kerran päivässä. Sen kanssa voi olla paistettua banaania. Joskus on karamelli puddingia tai vaniljajugurttia hunajan kanssa.
Päivällisen jälkeen vietämme illan omassa huoneessamme, ”turvassa” sosiaaliselta kuormitukselta, joka on täällä aikamoinen. Toki ajoittain jopa kaipaan aikuista, vaikkakin englannin kielistä seuraa. Iltasaduksi luen joka ilta Milalle Hawaiilta ostettua merikilpikonnakirjaa. Kilppariaiheessa pysytään siis aamusta iltaan.
Seuraavissa postauksissa tarkemmin kilpikonnien hoidosta. 😊
Itselleni on jäänyt Sri Lankalalaisesta kahvista sen makeus. Kun kahvin tilasi jossain paikallisessa ravintolassa, siinä oli aivan järjetön määrä sokeria. Pari kertaa sitä tuli kokeiltua, mutta lopputulos oli aina sama – jäi juomatta.
Juu kahviin en tietoisesti ikinä koske, eikä se kahvinjuojien mielestä ole mitään hyvää kahvi täällä. Teetä tarjoillaan monta kertaa päivässä, mikä on ihan kiva, koska juon kotonakin teetä välillä.