Kolmen viikon reissu tyttären kanssa kahdestaan oli tullut todeksi. Hyödynsimme Milan talviloman, jolloin hänelle oli tarvinnut anoa lomaa koulusta vain kaksi viikkoa. Koulukirjat lähtivät kuitenkin mukaan. Pakkauksia oli innolla tehty yhdessä.
Tämä matka poikkesi totutusta jo alussa, kun lähdimme lentokentälle junalla emmekä omalla autolla. Antti ja Aava lähtivät viemään meitä juna-asemalle aamulla. Perillä oli hyvästien aika, reiluksi kolmeksi viikoksi. Lapset halivat toisensa reippaasti ilman haikeutta. Minulle tuli itku, kun halasin Aavaa. Antin hyvästely ei ollut yhtään helpompaa. En ollut 13 vuoteen ollut Antista muutamaa päivää kauempaa erossa enkä toki Aavastakaan ikinä edes viikkoa. Perheen hajottaminen näin pitkäksi ajaksi tuntui hirveältä. Jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka vaikeaa tämä minulle on, en olisi lähtenyt tälle matkalle. Päätin kuitenkin, että ikävästä huolimatta tästä voi tulla hyvä reissu.
Kyyneleet kuivuivat, kun jäimme kahdestaan ja suuntasimme kesävaatteissa aseman sisätiloihin lämpimään. Puolentoista tunnin junamatka Tikkurilaan meni mukavasti. Sieltä I-juna vei meidät muutamassa minuutissa lentokentälle, mikä oli uusi kokemus meille molemmille. Lentokentälle oli kiva päästä, mutta tuntui, että porukasta puuttui puolet.
Kävimme Alepassa täydentämässä eväsvarastoamme paistopistetuotteilla ja elovena-kekseillä. Lähtöselvitys-tiskillä saimme boardingit molemmille lennoille perille asti. Turvatarkastus meni mallikkaasti ja Mila ennusti oikein, että äidin laukut menevät tarkempaan tarkastukseen jälleen kerran (vaikkei niissä mitään kiellettyä ollutkaan). Tax freessä Mila ihmetteli isoja namusäkkejä. Valitsimme huolella herkkumme, koska meillä oli yllin kyllin aikaa. Sitten syömään eväitä, koska lennon lähtöön oli vielä pari tuntia.
Kun istuimme Finnairin koneeseen, ajatukseni veivät minua taas ikävään. Miten pystyin jättämään puolet perheestäni Suomeen? Lento Dohaan kesti tänään noin kuusi tuntia. Iltalennolla olisi kannattanut nukkua, mutta minua ei väsyttänyt yhtään. Mila söi hienosti oman kana-riisi -ateriansa melkein kokonaan. Hän katsoi myös kolme leffaa lennon aikana. Onneksi hän sentään nukkui lopuksi tunnin.
Laskeuduimme Dohaan puolilta öin. Minua harmitti, etten ollut pystynyt nukkumaan lennolla. Turvatarkastuksen jälkeen saavuimme tutulle tax free -alueelle. Luulin, että siellä olisi hiljaista, mutta kaikki kaupat olivat auki ja kentällä oli täysi tohina päällä, vaikka oli keskiyö. Koska minua väsytti, halusin epätoivoisesti löytää rauhallisen paikan, jossa voisimme vähän nukkua. Toinen lentomme lähtisi vasta yhdeksältä aamulla, joten koko yö oli vietettävä Dohan kentällä. Sitä ennen kävimme Victoria’s Secretissä. Sovituskopissa olisi ollut Milalle sopiva vaaleanpunainen sohva, jossa nukkua. Kävelimme kenttää ristiin rastiin, kun yritin arvuutella mistä löytyisi lepotila. Varsinaiset lounget oli vain merkitty kyltein, ja ne olivat maksullisia. Quiet room, jossa kaikki nukkuivat, oli täynnä. Onneksi lepotuoleja oli muuallakin ja kohta meille vapautui kaksi vierekkäistä. Vietimme yömme A-siiven lepotuoleilla, siellä torkkui muitakin. Alue tuntui turvalliselta nukkua. Oli ihana saada suoristaa jalat ylös. Mila alkoi kirjoittaa päiväkirjaa matkasta. Hän kirjoitti monta lausetta keskellä yötä, kun häntä ei väsyttänyt. Minä puolestani aloin sammua. Mila alkoi käydä ylikierroksilla ja hän härvelsi omalla tuolillaan. Käskin häntä olemaan hetken paikallaan. Pian puoliunestani huomasin, että hän oli simahtanut.
Heräilin vähän väliä vaihtamaan kylkeä ja levittämään päälleni olematonta peittoa, Milan takkia, päälleni. Heräilimme molemmat viiden aikaan. Ohjelmassa oli aamupesut vessassa. Olipa ihanaa freesaantua ja meikata uudestaan. Istuimme pöydän ääreen aamupalaeväille. Meidän porttimme ei ollut vieläkään tullut näytölle ja seuraavat pari tuntia odotinkin kovasti, että saisimme tietää portin ja suunnistaa sinne. Mutta kun se antoi odottaa, niin me pörräsimme ympäriinsä ja arvuuttelin, olisiko porttimme kentän A-, B-, C-, D- vai E-osassa. Milalle löytyi vähän väliä liukumäkiä. Siinä saimme aikaa hyvin kulutettua. Tunti ennen boardingia porttimme E3 tuli näytölle. Sinne olikin reippaasti matkaa käveltävä. Mila jaksoi hienosti, vaikka yö oli mennyt pienellä unella. Portilla hän alkoi olla malttamaton, mutta kukapa ei yhdeksän tunnin odottelun jälkeen. Matkanteko oli minustakin kestänyt jo tuhottoman kauan.
Lentomme Qatar Airwaysilla lähti yhdeksän aikaan. Tällä lennolla riisi ja kana eivät maistuneet Milalle yhtä hyvin kuin edellisessä koneessa, mutta kun raaputin kastikkeen kanapaloista, sain Milan syömään jonkin verran. Kieltämättä ruoka oli hiukan mausteista Milan makuun. Lentomme Sri Lankan Colomboon kesti neljä tuntia.
Olimme perillä puoli viideltä paikallista aikaa, joka oli vain 3,5 tuntia Suomea edellä. Passintarkastujono oli Milan mielestä pitkä, mutta ihan inhimillinen se oli. Siinä meni reilu vartti. Viisumitkin olivat kunnossa. Sitten hakemaan matkalaukkuja hihnalta, jotka tulivat mukavan nopeasti. Tulli ei ollut kiinnostunut meidän laukuista. Yksin matkustavan miehen laukut se halusi läpivalaista. Rahanvaihtopisteet odottivat heti tuloaulassa, sillä olin saanut lähes kaikki Suomen Forexissa olleet Sri Lankan rupiat, vain reilun sadan euron edestä. Rahanvaihto meni kätevästi.
Sitten piti päästä Good Wood airport hotelliin. Ulkona liikenne ja kaikki tuntuivat olevan kaaosta. Olin aivan stressissä. Halusin vain omaan rauhaan hotellihuoneeseen. Luulin, että voimme kävellä hotelliin, mutta kun kysyin, minulle sanottiin, että sinne on 2 km matkaa. Piti siis ottaa taxi. Kentällä se kuitenkin järjestyi nopeasti ja hinnaksi sovittiin etukäteen 4500 rupiaa eli noin 16 €. Ihan turistihinta, mutta menköön. Täällä myös tipataan ja koska olin vielä aivan pihalla rupian suuruudesta, stressasin tippaamisestakin. Lopulta maksoin taximatkasta 5000 rupiaa.
Seuraava tippausstressi oli hotellissa, kun meidän laukut kannettiin toiseen kerrokseen ja meidän huoneeseen. Mutta pääasia, että olimme päässeet siistiin ilmastoituun huoneeseen omaan rauhaan. Laukkuja purettiin vain yhden yön tarpeiksi. Ulos ei tehnyt mieli lähteä yhtään. Mila halusi soittaa whats app -puhelun kotiin. Häneltä puhelu sujui paremmin kuin minulta. Minulla oli valtava ikävä ja matkan väsymys lisäsi sitä. En selvinnyt ilman kyyneleitä tästäkään. Nyt oli pitkän matkanteon jälkeen päästy hotelliin ja ensimmäistä iltaa kuvaa usein hämmennys ja ihmettely, miksi me tänne tulimme? Nyt koin saman potenssiin sata, kun olimme kahdestaan. Tiesin, että olo varmaan paranisi tulevina päivinä.
Nukuimme ensimmäisenä yönä makeasti 10 tuntia. Kirjauduimme aamulla klo 10 ulos ja jäimme odottamaan kyytiämme Kosgodaan. Fiilikseni oli tänään jo parempi kuin eilen, odotimme aika innolla pääsyä pääkohteeseemme. Turtle Paradise Resort -pakettiauto kaarsi pihaan klo 10.30 ja tiesin, että kyytimme oli vihdoin saapunut. (Juuri kun aloin miettiä mahtaako tulla ollenkaan.) Mukana oli yksi pariskunta ja vanhempi rouva, jotka oli juuri haettu lentokentältä. Meidän matkalaukkumme mahtuivat juuri ja juuri kyytiin. Kosgodaan, Sri Lankan lounaisrannikolle, oli noin 70 km ja ajoa puolentoista tunnin verran. Suurin osa matkasta oli hyvää motaria ja liikenne vaikutti siltä osin ihan inhimilliseltä. Maisemat olivat vehreitä. Siellä täällä oli pieniä taloja, joiden pihalla oli pieniä lehmiä. Mila ja lennolta saapuneet ottivat aamu-unet autossa.
Minun fiilikseni vain parani ja nyt olin tyytyväinen, että olimme lähteneet tänne. Olimme vihdoinkin matkalla sinne, jota olen suunnitellut ja odottanut vuosia. Lähellä määränpäätä oli pieni kaupunki, jonka läpi ajoimme. Mila ihmetteli sen likaisen näköisiä kauppoja. Turkoosi Intian valtameri tuli pian näkyviin ja sitten olimmekin perillä. Sea turtle conservation center oli ihan rannalla. Meidän asumuksemme oli sitä vastapäätä, vilkkaan tien toisella puolella. Turtle paradise resort -hotellin pihalla oli majatalomme, jossa vapaaehtoiset majoittuivat, ja meidän kotimme seuraavat 2 viikkoa.
Varmasti ikävä on valtava, mutta olen varma, että tästä tulee ihan todella hieno ja onnistunut reissu. Kivoja elämyksiä toivottelen, ja varmasti tulen seuraamaan reissunne kulkua! 🙂