Matkan toinen kohteemme ja kaikille uusi provinssimme Etelä-Afrikassa oli KwaZulu-Natal Intian valtameren rannikolla. KwaZulu-Natal rajautuu koillisosassa Swazimaahan ja Mosambikiin. Se perustettiin vuonna 1994 kun Natalin provinssi ja KwaZulun bantustan yhdistettiin. Natal, joka tarkoittaa portugaliksi joulua, sai nimensä, kun löytöretkeilijä Vasco da Gama näki sen rannikon ensimmäisenä eurooppalaisena joulupäivänä 1497. KwaZulu-Natalin suurin kaupunki, Durban on myös maan kolmanneksi suurin kaupunki Johannesburgin ja Cape Townin jälkeen.
Lentoaika Cape Townista King Shakan lentokentälle oli noin 2 tuntia. Ulkona oli selvästi kuumempi kuin Cape Townissa. Tämä oli pohjoisemmassa ja lämpimän merivirran puolella. Matkaa uber-kyydillä keskustaan oli noin 20 minuuttia. Asetuimme kuuluisalle Golden Mile Beachille Blue Waters -hotelliin. Golden Mile on yksi maan parhaista rannoista ja sijaitsee keskustan tuntumassa. Sen varrelle on rakentunut viihtymisen ja kulttuurin keskus, josta löytyvät mm. kasino, uShaka Marine World (vesieläinpuisto), surffimuseo ja ravintoloita. South beach, North beach, Addington beach ja Bay of plenty muodostavat yhdessä Golden Milen. Pitkä hotellien ja ravintoloiden reunustama ranta sopii niin uimareille kuin surffaajillekin.
Blue Watersissa (North Beachillä) meillä oli pieni kaksio (188 €/yö). Tyttöjen huone oli hyvin pieni, mutta saimmepa heidät ainakin omaan huoneeseen nukkumaan. Buffet-aamiainen kuului hintaan. Pääsimme päivittäin hyvin käyntiin munakkaalla ja muilla lämpimillä aamiaistuotteilla. Paitsi eivät lapset, jotka tottakai nirsoilivat aamuisin. Aamiaisjälkkäriksi sai hakea vohvelia suklaakastikkeella. Toisin kuin Cape Townin hotellissamme, täällä riitti porukkaa. Aamiaisella populaa oli turhankin paljon. Joinakin aamuina sinne jonotettiin. Sama ravintola toimi myös lounas- ja päivällisravintolana. Hyvää ruokaa, mutta medium-pihvit olivat lähes aina well done. Meillä ei netti yleensä toiminut huoneessa, joten nettiasioissa olimme välillä alakerran loungessa. Se oli kyllä viihtyisä ja toisin kuin ravintola aamiaisaikaan, hyvin rauhallinen.
Ensimmäisenä päivänämme Durbanissa lähdimme tutustumaan rantabulevardiin, jonka varrella asuimme. Mukavan leveä kivetty kävelytie reunusti pitkää Golden Mile biitsiä. Ravintoloita oli jonkin verran pitkin. Useimmat olivat pikaruokaketjuja, kuten Wimpy’s, Steers tai Fishaways tai pieniä ja ahtaan tuntuisia ravintoloita, jotka eivät kutsuneet meitä viihtymään. Kadun toisella puolella oli hotelleja, joista osa näytti sulkeneen ovensa mahdollisesti koronan takia. Hiekalle oli tehty taidokkaita hiekkalinnoja ja -veistoksia. Safarieläimet hiekasta veistettynä olivat kaikista hienoimmat. Rannalla oli pitkälti tyhjää, mutta välillä oli valtavia ihmisryppäitä uimassa yhdessä kohdassa. Niiden lisäksi muutama yksinäinen surffaaja oli meressä tai meni laudan kanssa kohti sitä. Arviolta 95 % ihmisistä oli tummaihoisia. Täällä on paljon myös hinduja ja muslimeita, mikä näkyi katukuvassa. Souvenir-kojuja oli pitkin rantakatua ja siellä oli myynnissä mm. sandaaleja, värikkäitä shortseja, puuveistoksia ja koruja. Joitakin kerjäläisen tapaisia tuli vastaan, jotka pyysivät ruokaa perheelleen.
Käännyimme Dr. Pixley Kaseme -kadulle, joka on yksi keskustan pääkaduista. Kerrostalot olivat aika köyhän näköisiä, samoin putiikit. Kampaamoissa oli isot valikoimat eri väristä tukkaa letteihin, pieniä vaateputiikkeja oli ja pikaruokapaikkoja, pienessä liquor-shopissa alkoholit olivat kaltereiden takana, josta niitä sai pyytää. Ensin minun oli vaikea uskoa, että tämä oli pääkatu. Niin paljon köyhempää oli meininki kuin Cape Townissa. Antti oli Aava sylissä ylittämässä suojatietä vihreillä ja autoja vain meni suojatien yli, poliisiauto olisi ajanut heidän päälle elleivät he olisi väistäneet. Siinä kohtaa tuli turvaton olo ja autoteiden ylittäminen alkoi vähän jopa pelottaa. Oliko kysymys välinpitämättömyydestä vai rasismista, ei voi tietää. Pari korttelia käveltyämme vastaan tuli SuperSpar, jossa käväisimme. Se oli mukavan siistiksi rempattu ja viileä levähdyspaikka kuumana ja hikisenä päivänä. Löysimme sieltä Aavalle housuvaippoja ja otimme hedelmäsosepusseja reissueväiksi lapsille. Käännyimme takaisin päin ja kävimme liquor-shopissa viini- ja olutostoksilla. Pienestä pikaruokapuodista otimme mukaan isot kanawrapin tapaiset rullat ja lapsille ranskalaista. Ihanat mustaturkoosit letit oli yhdellä nuorella tytöllä, joka kävi äitinsä kanssa samassa puodissa.
Iltapäivällä laitettiin uikkarit päälle ja mentiin kadun toiselle puolelle biitsille. Tytöt tekivät pieniä ”hiekkalinnoja” (hiekkakökköjä). Kävin Milan kanssa vähän meressä pomppimassa aalloissa. Ranta oli kuitenkin menossa kiinni ja rantavahdit tulivat siitä informoimaan jokaiselle yksitellen. Viiden jälkeen ei siis saanut olla enää rannalla. Mistä tälläistäkään olisi voinut tietää? Tulimme rantasuihkun kautta omalle kattoaltaalle. Pienessä uima-altaassa oli paljon porukkaa. Ja koronan huomioon ottaen hiukan ahdistavaa, melkoinen koronalinko jos jollain se on.
Emme kuitenkaan tuona päivänä tienneet, että käyntimme lähibiitsillä jäisi viimeiseksi. Seuraavana päivä presidentti kiristi koronarajoituksia ilmeisesti uuden Covid-mutantin vuoksi. Kaikki biitsit menivät kiinni. Millekään biitsille ei saanut mennä edes kävelemään. Emme tienneet kuinka tarkkaan rajoitusta vartioitaisiin, mutta ainakin Golden Milella oli vartioita. Kalastajat saivat kyllä kalastaa rantalaitureilta. Me sitten muka maalaisjärkeä käyttäen ajattelimme, että voimme myös käydä autiolla laiturilla. Juuri kun olimme saaneet dronemme ilmaan, meitä tultiin häätämään pois. Siinä kohtaa suututti. Rannalla hengailu ja meressä uiminen olivat olleet yksi asia, jota matkaltamme toivoimme ja odotimme.
Rajoitusten kiristyminen näkyi myös siinä, että kaikki alkoholin myynti kiellettiin (jo kolmas alkoholin myyntikielto koronapandemian aikana). Kun oltaisiinkin voitu tietää se etukäteen. Olisimme ehkä vähän hamstranneet. Yht’ äkkiä vaan ravintolassa ei saanut enää edes olutta. No se rajoitus ei varsinaisesti pilannut mitään suunnitelmia. Uudeksi vuodeksi meillä oli jäljellä vielä yksi viinipullo. Ulkoliikkumiskiellon alkaminen aikaistui klo 22:sta klo 21:een. Ravintolat alkoivat sulkea oviaan viimeistään kahdeksalta, osa aiemmin.
Vaihdoimme vuotta omalla parvekkeellamme. Koko illan oli ukkostanut ja salamoinut rajusti. Puoleen yöhön mennessä se oli lakannut meidän kohdalla. Kaukana koillisessa ja merellä salamoi vielä. Vuosi vaihtui hiljaisesti horisontin valonäytöstä seuraten. Sitten tuli uuden vuoden huutoja naapuriparvekkeelta. Joltain parvekkeelta lähetettiin myös pieniä raketteja. Luonnon näytelmä oli kuitenkin hienompi.
Kiertely kaupungin keskustassa ei enää houkuttanut. Suuntasimmekin pikkushoppailuille kaupungin laidalle, Westwillessä sijaitsevaan Pavilioniin. Ulkoa mall oli kuin paviljonkikylä ”paviljonkitorneineen”. Auto saatiin näppärästi parkkihalliin. Sitten vain shoppailemaan. Viileä tuulahdus tuli vastaan heti sisällä, ihanaa. Sisältä Pavilion oli mukavan hienostuneesti sisustettu, marmoripylväineen ja vaaleansinisine jouluvaloineen. Siellä viihdyimme. Food Courtista löytyi myös meille nostalginen Spur -ravintola(ketju). Olimmekin odottaneet, että pääsemme taas Spuriin pihville, tällä kertaa strutsille. Ravintoloissa oli 50 hengen rajoitus. Tämän vuoksi joihinkin ravintoloihin joutui jonottamaan jonkin aikaa.
Meillä oli tarkoitus käydä uShaka Marine Worldissa, mutta mahatauti sotki suunnitelmamme siinä kohtaa. Muutenkin olemisemme Durbanissa jäi osittain koronarajoitusten varjoon. Vuokrasimme auton suurimmaksi osaksi aikaa ja näimme aika hyvin Durbanin ympäristöä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.
