Vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi. Ihanaa, että oli taas oma menopeli alla ja viileä sellainen. Koska omalla rannalla biitseilystä ei tullutkaan mitään, pyörimme suunniteltua enemmän Durbanin lähiympäristössä etsien mielenkiintoisia paikkoja, jotka olisivat auki. Usein kävi kuitenkin niin, että googlesta kaivamamme osoite oli väärä, emme muuten vaan löytäneet tai sitten paikat olivat koronan vuoksi kiinni. Yksi tällainen tapaus oli Alverstone Wildlife Habitat, noin 20 km sisämaahan päin. Googlen antama osoite oli vain Alverstone Road, joka oli aika pitkä ja paikkaa piti todella hakea. No sehän oli sitten kiinni eikä heidän nettisivuillaan tietenkään voinut olla ajantasaista tietoa aukioloajoista. Onneksi ihan vieressä olimme tullessa bonganneet PheZulu Safari Parkin, joka oli auki.
Sellaisesta ei ollut netissä ollut mitään tietoa, vaikka olimme googletelleet aika paljon. Päätimme siis kokeilla PheZulua. Lodgemökkien lisäksi siellä oli souvenirshop ja ravintola. Alueelle ei päässyt omalla autolla tutkailemaan, vaan ostimme tunnin mittaisen safariajelun. Nopea vessakäynti venyikin meillä puolen tunnin jumiksi. Antin vessan ovesta meni lukko hajalle eikä hän saanut ovea sitten enää mitenkään auki. Vara-avaimia haettiin, joku kävi ison veitsenkin kanssa katsomassa ovea. Kun suunnittelimme, että auttaisin hänet pienestä ikkunasta ulos, ovi saatiin vihdoin auki.
Sitten safariautoon ja tyttöjen ensimmäiselle safariajelulle, Anthony-oppaan kyydityksessä. Pian selvisi, miksi omalla autolla ei voinut tätä safaria tehdä. Maasto oli todella haastavaa ja erittäin kuoppaista. Niin pomppuisessa kyydissä hädin tuskin muistan olleeni. Lapsilla oli hauskaa, safarin lisäksi he olivat kuin huvipuistossa. Maisema oli matalaa metsää ja suuria korkeuseroja. Safariautomme kiipesi vihreän kukkulan laelle. Olimme jo kauempaa bonganneet, että siellä näkyi olevan kirahveja. Ja olihan siellä. Monta komeaa kirahvia ja heidän luonaan kymmenittäin seeproja. Mila pääsi ensimmäistä kertaa näkemään omat lempparisafarieläimensä. Seepran tapaamisesta hän on puhunut yli puoli vuotta. Joukossa oli myös pari seepravarsaa, jotka kiehnäsivät emojensa luona. Tyttöjen onnea ja ihmetystä oli ihana seurata. Vaikka näky oli minulle ja Antille tuttu, niin varsinkin nisäkkäiden tapaaminen safareilla on vain niin kiehtovaa. Korkea kirahvi on jotenkin mykistävä näky.
Long crested eagle (kotka) lensi pitkään meidän edellä, pyrähteli puusta toiseen. Niin, että melkein sain siitä hyvän kuvan. Näimme lauman wildebeestejä ja pienen impala-antilooppien poikamiesporukan, niin kuin Anthony meille kertoi. Nuoret impalaurokset hengaavat ensin yhdessä. Ne hajaantuvat jossain vaiheessa ja haastavat vanhempia uroksia saavuttaakseen oman laumansa. Tunnin ex tempore -safariksi tämä oli oikein antoisa. Isot kisut ja muut isot nisäkkäät puuttuvat näiltä alueilta täysin, joten pääsimme hyvin näkemään niitä eläimiä, joita PheZulussa asustaa.
Durbanin pohjoispuolella sijaitseva Umhlanga on yksi Etelä-Afrikan nopeimmin kasvavia kaupunkeja. Vuonna 2018 sinne valmistui maan toiseksi korkein pilvenpiirtäjä Pearl Sky, 183 m. Siellä on myös Gateway Theatre of Shopping, yksi maailman sadasta suurimmasta ostoskeskuksesta. Rannikolla olevan kaupungin rannat ovat Bronze Beach ja Main Beach. Ajoimme monta kertaa Umhlangan ohi. Kasvun ja rakentamisen siellä todella näkee. Uusia taloja on kukkuloiden rinteillä, joista on näkymät merelle. Isoja mainoksia valmistuvista hotelleista ja asuintaloista on teiden varsilla.
Rannoilla olevat nähtävyydet olivat kiinni (, koska eihän rannoilla saanut olla). Mutta kävimme siitä huolimatta kokeilemassa, jos joku niistäkin olisi saavutettavissa. Tsombailimme usein autolla pitkin, laitettiin naviin aina seuraavaa kohdetta, kun välillä mihinkään ei tuntunut pääsevän. Toisaalta se oli ihan mukavaa. Näimme paljon Durbanin pohjoispuolta.
Flag Animal Farm on kotieläinpuisto, jossa hoidetaan pelastettuja eläimiä. Se oli sentään auki ja 455 R (25 €) koko perhe. Porkkanaa ja pellettiä sai mukaan elämille vietäväksi. Vuohet tulivat jo ovella tervehtimään. Pienet täplikkäät ja mustat possut tulivat meidän luo ja tytöt pelkäsivät niitä aluksi. Pian he antoivat niille jo porkkanaa ja kohta Mila sanoi, että possu on täällä kivoin eläin. Yksisarvinen löytyi aitauksesta. Hänellä oli kudottu sarvi päässä. Lisää heppoja oli muissa aitauksissa. He söivät ahnaasti porkkania. Mila melkein uskaltautui antamaan porkkanan hepalle. Isoja maakonnia nukkui nurmikolla ja oli ruokailemassa paprikaa. Pienet puput tulivat hakemaan meiltä pellettiä. Lampaat määkivät omassa aitauksessaan. Eräs riikinkukko innostui levittämään pyrstönsä ja pyöri sitä kaikille esitellen. Paikan päältä sai hodaria ja päätimme, että se on helppo pieni lounas. Vuohet ja kanat olivat myös kiinnostuneita meidän antimista.
Crocodile Creek oli ex tempore -käynti, josta oli mainoksia pitkin teitä. Sinne johti useamman kilometrin hiekkatie. Matkan varrella nähtiin taas köyhempää asumusta. Sisäänpääsy meiltä oli 270 R (15 €), lapset olivat ilmaisia aikuisen seurassa. Krokotiilimies piti juuri luentoa, paikalla oli useita muitakin lapsiperheitä. Pian setä otti käteensä pienen krokotiilin. Hän oli viisivuotias uros. Ei olisi uskonut niinkään vanhaksi. Hän näytti ihan vauvalta. Se kiersi vieraiden luona hipellettävänä. Hetken epäröinnin jälkeen tytötkin uskaltautuivat kokeilemaan ja Aavakin sipaisemaan krokon häntää. Krokotiiliaitauksia oli viisi. Pienempiä krokotiileja oli isossa aitauksessa kymmeniä. Krokomies heitti niille kynittyjä kanoja. Osa oli onnekkaita ja sai muiden nenän edestä kanan suuhunsa, joltakin se tultiin varastamaan. Sitten he jähmettyivät paikalleen, osalla kana suussa. Alueella pyöri myös kissa, joka sai osansa kanasta. Kaipa hän oli oppinut, ettei krokojen luo kannata mennä. Tsekkasimme vielä pari aitausta, krokoja uimassa ja krokoja rannalla.
Mutta mereenkin piti päästä. Tinley Manor Beach sekä löytyi että oli ilman minkäänlaisia portteja. Sadetta piti tuona päivänä koko päivän, mutta ei kovin rankasti. Antti oli päättänyt bongata Intian valtameren itselleen, koska ei ollut ikinä aiemmin siinä meressä uinut. Jonkin verran piti laskeutua rannalle, joka oli osittain kivikkoa, mutta sitten siellä aukeni ihana autio hiekkaranta. Asutusta ja rikkaan näköisiä taloja oli rinteessä rantaa vasten. Ajattelimme, että tuskin meitä täällä kukaan enempää katselee tai kieltää uimasta. Vesi tuntui ihanan lämpimältä pienen sateen kastelemaa ihoa vasten. Aallot olivat aika hurjat eikä uimisesta olisi tullut mitään. Tämä oli enemmänkin pulahdus ja hyppimistä aalloissa. Kivien rajaamassa altaassa lapset pääsivät leikkimään. Siellä uiskenteli ihan pikkuisia pitkulaisia kaloja. Isoista aalloista tuli välillä lisää vettä pikkualtaisiin. Hurjista aalloista huolimatta tämä oli ihanan idyllinen ja puhdas ranta. Vain me ja jotkin ravut olimme biitsillä. Vähän kielletty biitseily oli meistä tosi huippu juttu.
