Great Ocean Roadilla

Roadtrippailu on kiehtonut minua ajatuksena. Lasten kanssa se ei kuitenkaan ole helpoin tapa matkustaa. Antti olisi mieluummin aina samassa paikassa mahdollisimman pitkään. Minäkin tykkään reissatessa kotiutua kunnolla, asua vaikka jopa kaksi viikkoa samassa paikassa.  Mutta minua kiehtoo myös tien päällä oleminen, pieni jännitys, että mitä seuraavaksi tulee vastaan, minkälainen on seuraava yöpaikka. Lähdimme harjoittelemaan meidän perheen roadtrippailua kauneudestaan kuuluisalle Great Ocean Roadille, 243 km:n pituiselle reitille Australian koillisrannikolle. Reitti alkaa Melbournen läheltä Torquaysta ja päättyy Warrnambooliin. Matkan varrella tulevat vastaan jylhät rannikkomaisemat, surffibiitsit, rennot pikkukaupungit ja Otwayn sademetsät.

Lähdimme ajamaan Melbournesta länteen kohti Great Ocean Roadia. Google mapsiin laitoimme seuraavan osoitteen pieneen rantakaupunkiin, Torquayhin. Matkaa sinne on Melbournesta 104 km (1 h 20 min). Tytöt simahtivat takapenkille, nyt olikin hyvä aika ottaa päiväunta. Torquay oli viihtyisän oloinen pieni biitsi- ja ennen kaikkea surffikaupunki. Se oli eläväisempi kuin olin ajatellut. Keskustassa oli surffivaate- ja tavaraputiikkien keskittymä. Melbournessa ei ollut lainkaan tullut vastaan Billabongia, Rip Curlia, Roxya tai Quiksilveriä. Ne olivat täällä kaikki. Lisäksi uusi tuttavuutemme Ghanda. Tytöt shoppailivat rantasläbärit. Täytyy myöntää, että minäkin löysin sieltä kesämekkoja.

Mäkkilounastauon ja shoppailujen jälkeen lähdimme jatkamaan eteenpäin. Tämä ihana surffikylä oli todella sympaattinen. Kävimme Colesissa täydentämässä seuraavaan kämppään vietäviä ruokatarvikkeita lihoilla, maidoilla, fetakuutioilla ja juguilla, jotka saimme tungettua kylmälaukkuun matkan ajaksi.

Tsekkasimme Bells Beachin, kuuluisan surffirannan, jossa surffaajia riitti. Siellä oli myös hieno abotaiteella koristeltu pukukoppi. Jatkoimme Great Ocean Roadia länteen, kohti Lornea, joka meillä oli google mapsiin laitettu seuraava stoppi. Matkaa sinne Torquaysta oli 47 km. Matkaa oli reilusti jäljellä myös seuraavaan asuntoomme Simpsoniin, tytöt simahtivat unille.

Seuraava sympaattinen kylä, joka rantatiellä tuli vastaan, oli Anglesea. Se aloittaa reitin jylhät rantamaisemat,  kivisiä, uitavia ja surffattavia biitsejä, sekä sinisen turkoosia loputonta merta. Aireys Inletin jälkeen ajoimme puisen Great Ocean Road -kyltin ali, nyt olimme virallisesti maailman kuululla tiellä. Maisema sisämaan puolella muuttui vehreämmäksi ja metsäiseksi kun lähestyimme Lornea, joka on myös portti Otway National Parkiin.

Lornessa kävimme kääntymässä ja laitoimme mapsiin majoituksen osoitteen. Seuraavana päivänä jatkaisimme Ocean Roadia täältä. Kipusimme sisämaahan metsäiselle kiemuratielle ja ajoa oli jäljellä vielä yli tunti majapaikkaamme Simpsoniin. Colacin kylän ja monen monen maatilan ja lehmälauman kautta vihdoin perille. Seuraava majoituksemme oli VRBO-kämppä, paikallinen kolmen makuuhuoneen talo hiljaisessa Simpsonin kylässä. Sisustus muistutti geneeristä mummolaa 60-luvulta. Lapset olivat innoissaan omien sänkyjensä laiskiaislakanista, olohuoneen suuresta sohvamäärästä, pehmeästä kokolattiamatosta ja monista huoneista, joita täällä oli. Vessan ja suihkun hanat olivat rasittavia, kun kylmä ja kuuma piti erillisistä nupeista säätää. Lapset onnistuivat kuitenkin käymään ammeessa ja suihkussa, vaikka veden paine oli vähän heikko. Tämä oli ollut meidän ”villi kortti” tällä matkalla majoitusten suhteen. Ajattelimme, että kolme yötä menee tässä ihan hyvin, mutta aika luotaantyöntävä mesta oli kaikin puolin. Tässä kämpässä paras kokemus oli Antin valmistamat herkulliset butter chicken ateriat joka ilta.

Seuraavana aamuna ajoimme ensin päivän aloituspisteeseen, Lorneen, jonne olimme edellisenä jääneet. Lorne on mäkinen pieni rantakaupunki ja sijaitsi ihan Otway National parkin sademetsien ja meren välissä. Saimme jätettyä auton mäkiselle parkkipaikalle ja lähdimme tutustumaan rantakatuun. Olin ennalta katsonut, että Lornessa on Tommy Bahaman putiikki ja sinne halusin mennä. Sitä ei ollut vaikea löytää, vaikka google maps vähän feilasi meidän etsinnät. Tommy Bahamassa viihdyin, jotenkin minun tyylinen putiikki. Ensin näytti siltä, että mitään ei löydy, mutta pian olin Aavan kanssa sovituskopissa kolmen mekon kanssa. Aava availi verhoja joka kerta kun olin pukenut mekon päälle. Päädyin täälläkin shoppailemaan, yhden kukkamekon ja yhden tunikan.

Mila löysi pitkään etsimänsä violetit aurinkolasit itselleen lasten puodista. Sitten suuntasimme lounastamaan Fish’ Chips -mestaan. Kahdesta annoksesta riitti hyvin meille kaikille. Biitsi olisi houkutellut etenkin lapsia, jotka kovasti jo odottivat uimaan pääsyä. Lorne oli tänään eloisa ja mieli olisi tehnyt jäädä pitemmäksikin aikaa. Biitsillä oli porukkaa, osa surffaamassa. Rantaravintoloissa oli ihmisiä lounailla. Tänne voisi majoittua, jos tulemme Great Ocean Roadille joskus myöhemmin. Country Road -putiikki houkutteli minua sailor-henkisyydellään. Tytöt jäivät imemään jälkkärijätskejään oven vieressä oleville tuoleille. Täältä mukaan tarttui alessa olevan laatupyyhe liloilla ja valkeilla raidoilla.

Lähdimme autolla Otwayn metsiin muutaman kilometrin päähän Erskine fallsille. Se oli suosittu paikka, mutta auto mahtui onneksi parkkiin. Ensimmäiseltä lookoutilta tämän alueen yhden korkeimmista putouksista näki ylhäältä, sitten kipusimme mukavan määrä portaita alas. Putouksen kivillä kiipeili ihmisiä, sinne minäkin halusin. Antti oli toppuuttelemassa tapansa mukaan suunnitelmiani, koska lapset olivat mukana. Reitti putouksen lähelle oli kieltämättä vähän hasardi ja loppujen lopuksi päädyimme siihen, että minä kipuan sinne Milan kanssa. Antti jäi Aavan kanssa platformille katselemaan putousta. Nyt tulivat vesikengät käyttöön. Putouksesta alkava ohut joki oli ylitettävä isoja kiviä pitkin. Se meni ihan hyvin platformin reunasta ja Milan kädestä kiinni pitäen.

Aava oli vähän pahastunut, kun ei ollut päässyt mukaan, mutta unohti harmituksen pian. Mila oli tyytyväinen seikkailukokemuksestaan, mutta piti sen hienosti omana tietonaan. Tytöt melkein juoksivat portaat takaisin ylös parkkipaikalle. (Antti oli ollut varma, että joutuu kantamaan Aavan.) Palasimme Lorneen, jossa jatkoimme Ocean Roadia.

Otwayssa on useita vesiputouksia eri pituisten trailien päässä. Sheoak picnic -alueelta lähtee useita putoustraileja. Se onkin netin mukaan Waterfall capital of Victoria.  Sieltä alkavat trailit putouksille: Henderson falls, Phantom Falls, Sheoak falls, Won Wondah falls and Kalimna falls.

Skippasimme picnic alueen tällä kertaa. Jos olisimme voineet tehdä pitemmän trailin, niin se olisi ollut otollinen paikka käydä. Päätimme tavoitella yksittäistä Sheoak fallsia päätieltä käsin, koska se oli sitä lähellä. Ajelimme muutaman kilometrin verran Ocean Roadia ja olimme perillä. Sieltä alkoi 700 metrin pituinen trail Sheoak fallsille. Se oli kiva trail, vähän portaita ja suora kuja ihmisen korkuisten ruohokasvien vieressä. Kallioon toisella puolella oli muodostunut pyöreitä painaumia ”istuimiksi”. Sheoak putouksella ei ollut korkeutta niin paljon kuin Erskinellä, mutta tie vei suoraan sen eteen. Sieltä sai ihanat kuvat.

Alkuun näytti siltä, ettei allas ole uitava. Pian paikalle tuli neljä nuorta, jotka kipusivat kaltevaa kalliota pitkin putouksen viereen ja pulahtivat veteen. Minä olin heti, että ”minä myös tahdon”. Menin tyttöjen kanssa putouksen viereen tunnelmallisille märille kallioille istumaan. He uittivat siinä jalkojaan. Minä dippasin itseäni kokonaan veteen. Vesi ei ollut niin kylmää kuin etukäteen ajattelin. Pulahdus virkisti hikistynyttä ihoa ja teki muutenkin hyvää.

Trailia palatessa kuulimme korkeiden puskien suunnasta possun röhkinältä kuulostavaa ääntä. Se oli vähän jännittävää, koska emme nähneet mitään ja ääni tuntui tulevan läheltä. Myöhemmin meille selvisi, että se oli koalan ääni.

Ocean road jatkui polveilevina lahtina ja pieninä biitseinä. Sisämaasta lirisi kapeita jokia mereen, joissa ihmiset uivat. Reitti jatkui pian sisämaahan päin Lavers Hillin risteykseen, josta lähdimme Simpsoniin päin. ”Kotimatkaa” oli alle tunnin verran, lapset koisivat takapenkillä. Melkein puolet reitistä kulki keskellä sademetsää, kiemuraista yksikaistaista hiekkatietä. Tien molemmin puolin kasvoi runsaita saniaispuskia ja korkeita eukalyptuspuita. Yksi valtava puu oli kaatunut tielle ja se oli sahattu sen verran, että auto mahtui ohi. Metsä oli myös kengujen koti. Näimme yhden hyppijän tien reunassa.

Kolmantena Ocean Road -päivänämme ilma oli viileämpi ja taivas oli pilvessä. Ajoimme Lavers Hillin risteykseen, jossa olimme eilen jättäneet Great Ocean Roadin. Olimme paikoin korkealla ja aikamoisen sumun keskellä. Google mapsillä oli käyttöä, koska hiekkatielläkin tuli vastaan pieniä risteyksiä, joita emme eilisestä muistaneet. Metsätiellä näimme muutaman kengurun, jotka pomppivat tien reunasta nopeasti pusikkoon. Lavers Hillissä jatkoimme varsinaista osuutta, eikä kauaakaan, kun lähestyimme taas meren rantaa. Samalla tulimme Great Ocean Roadin päänähtävyyteen Kahdentoista Apostolin luo. Jätimme auton parkkiin ja kävimme vessa-asioilla visitor centerissä. Sieltä oli parin sadan metrin reitti Lookoutille. Twelve Apostles oli niin hieno kuin odotinkin. Myrskyisä meri oli muodostanut kalkkikivikallioista luolia, joista aikanaan muovautui kaaria. Kun kaaret eroosion vaikutuksesta romahtivat, jäljelle jäi 12, noin 45 metrin korkuista kalkkikivitornia. Enää jäljellä on 8. Tuuli, sade ja aallot kuluttavat rantavedestä kohoavia tönöjä koko ajan ja ne kutistuvat, noin 2 cm vuodessa. Ihan maiseman etualalla oli pieneksi kivenlohkareeksi kutistunut apostoli.

Kävijöitä riitti, mutta ei liiaksi asti. Ihan hyvin lookoutilta sai oman spotin kuvauksia varten, vaikka sesonkina olimme liikkeellä. Kun päänähtävyys oli nähty, palasimme autoon ja pakitimme reittiä muutaman sadan metrin verran. Ohjelmassa oli Gibson Steps alas biitsille. Rannalla on voimakas vuorovesivaihtelu. Pehmeän hiekkaista rantaa riitti pitkälle. Yksi apostolin kaltainen tönö nousi merestä ihan lähellä rantaa. Vesi oli kylmää ja tytöt leikkivät innoissaan jalat kastellen ja aaltoja pakoon juosten. Sitten oli tyttöjen odottama cookie-tauko. Korkeat Gipsonin kiviportaat sujuivat hyvin ylöspäinkin, kunhan sain ensin suurimman osan pikkujalkojen takertuvasta hiekasta pois.

Melkein heti Apostolien jälkeen reitillä tuli vastaan Loch Ard Gorge. Paikalla on aikanaan haaksirikkoutunut Kapteeni Gibbin Loch Ard -niminen alus törmäten kovassa tuulessa rannikon teräviin kallioihin. Vaikka haaksirikko tapahtui niin lähellä rantaa, vain kaksi pelastui. Parkkipaikalta lähti kolme muutaman sadan metrin mittaista trailia. Ensimmäinen oli The Razorback Trail. Pitkulaisen muotoinen korkea kalliotönö, jonka ”selkäpuoli” oli aaltojen vaikutuksesta terävöitynyt. Kahden merelle ulottuvan kallion välissä oli hiekkaranta ja kallioiden välissä merellä kohosi kaksi kalliotönöä. Alas biitsille olisi ollut ihana päästä. Toinen trail johti Loch Ard Wreck lookoutille, jossa alus on haaksirikkoutunut.

Sää jatkui pilvisenä ja tuulisena. Pitkähihaisille oli käyttöä. Antti tosin nautti ”juuri sopivasta” ilmastosta. Ocean Roadilla jatkoimme reittiä 6 km Port Campbellin kylään. Kaikki Ocean Roadin kylät on perustettu uima-/surffirannan edustalle. Tämä oli palveluiltaan paljon pienempi kylä kuin Otwayn sademetsien Lorne tai koko tien aloittava Torquay. Täältä löytyi kuitenkin bensa-asema ja muutama ravintola, joista menimme Waves-nimiseen lounaalle. Siellä tytöt saivat eläinaiheiset väritystehtävät. Me nautimme kalawrapit, tytöt jakoivat fish’n chips -annoksen. Oli mukava löytää siisti ravintola, jossa ehdimme juuri edullisempaan lounaslistaan. Jälkkärilista oli niin houkutteleva, että otin sieltä suklaakakun ja tytöt saivat vaniljajätskit suklaakastikkeella. Taikinainen suklaakakku oli huokoinen koostumukseltaan ja päältä suklaakastikkeinen.

Seuraava pysähdys oli Grotto trail, jonka menin tsekkaamaan yksin. Tämäkin trail oli muutaman sadan metrin pituinen. Se laskeutui portaita pitkin alas luolaan, josta näkyi merelle kallioon muodostuneesta valtavasta aukosta.

Great Ocean Road alkoi olla merenrantaosuudestaan lopussa. Bay of Islands on sen viimeinen varsinainen nähtävyys, joka tsekattiin parissa eri lookoutissa. Nuo ”saaret” olivat apostoleja matalampia ja pitempiä kalliotönöjä kallioisen rannikon edustalla. Tytöt olivat sen verran tympääntyneitä, että jäivät autoon leikkimään, kun me kävimme kahdestaan viimeisiä näkymiä katselemassa.

Reitti kaarsi sisämaahan ja ajoa oli vielä tunnin verran Warrnamboolin rantakaupunkiin, Great Ocean Roadin päätepisteeseen. Siellä jalkauduimme Logan’s beachille. Kello läheni seitsemää ja meillä alkoi olla kiire kämpille. Warrnamboolia olisi ollut kiva katsella enemmänkin. Sieltä ajoa Simpsoniin oli tunnin verran. Tytöt virkistyivät autossa taas leikkeihin. Aava piti kuulutuksia takapenkillä, joissa hän jakoi ohjeita ajamiseen ja autossa matkustamiseen.

Seuraavana aamuna edessä oli 600 km ajoa Simpsonista Adelaideen. Nopein tie Adelaideen vei maalaismaisemassa, loputtomasti peltoa ja maatiloja lehmineen ja lampaineen. Ajoimme lukemattomien pienten kylien läpi. Suoritimme koko matkan yhden tankkauksen ja yhden ruokatauon taktiikalla, reilussa seitsemässä tunnissa. Lähempänä Adelaidea liikenteen lisääntyessä innostuin bongaamaan tien varressa olevia varoituskylttejä autoilijoille. ”Take a break”, ”Stop revive survive”, ”Rest if tired”, ”Survive this drive”, ”Drowsy drivers die”, ”Fatigue is fatal”. Kaksi viimeistä olivat meidän suosikkeja.

Great Ocean Road oli saatu hienosti ajettua kokonaan, mutta siinä oli todella paljon ajamista. Aikaa meni turhaan siihen, että asuimme niin sivussa varsinaiselta tieltä (, päivittäin 1,5-2 tuntia). Kämppiä etsiessä, meidän oli mahdoton löytää lähempää mitään meidän budjetilla. Olisiko pitänyt olla vuotta aiemmin liikkeellä kämpän haussa? Voisimme tulla tänne vielä uudestaan, katsella paikkoja, joita emme ehtineet nähdä nyt ja toivottavasti asua joissain Great Ocean Roadin kylistä. Torquay ja Lorne viehättivät erityisesti, miksei myös päätepiste Warrnambool. Me suoritimme tämän kahdessa ja puolessa päivässä. Kolme tai neljä päivää olisi minun suositukseni, jos haluaa tutustua Great Ocean Roadiin hyvin.

Perillä Adelaidessa olimme hyvissä ajoin ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä bussilla ja laivalla. Sen lisäksi, että Antti voi kehua ajaneensa koko Great Ocean Roadin, hän voi kehua myös ajaneensa Melbournesta Adelaideen.