Päiväretkiä Hobartista

Viiteen päiväämme Hobartissa kuului myös kaksi päivää, jolloin teimme autolla retket Hobartin ympäristöön.

Tasman Peninsula

Antti kaipasi jo autoilua ja luontokohteita Hobartin kaupunkipäivän jälkeen. Ajoimme reilun tunnin verran pohjoiseen Tasman Peninsulaan. Hobartista lähdettyä ylitimme lahden poukamia veden yli rakennettujen kapeiden teiden kautta. Ohuet tiet keskellä vettä tekivät maisemasta mielenkiintoisen. Koska tytöt olivat hyvässä unessa takapenkillä saapuessamme perille, ajoimme suoraan päivän kaukaisimpaan kohteesen, joka oli Remarkable cave.

Parkkipaikalta oli muutaman minuutin trail alas portaita Remarkable Cavelle. Portaat veivät meidät alas kallioiden ympäröimään rotkoon. Kapealla kivisellä rannalla makasi kuollut hylje. Lapset eivät tajunneet, että se oli kuollut. Sanoivat vain, että “liikkumaton merihyytelö”. (Lapset olivat antaneet hylkeille vitsikkään nimen merihyytelö.) Varsinaista luolaa pääsimme katsomaan rotkoon rakennetulta tasanteelta. Pitkän kapean luolan meren puoleinen aukko oli ikään kuin Tasmanian muotoinen. Aallot tyrskysivät sisään kovalla voimalla ja pitivät melkoista pauhua. Luolan pohjalla olevat kivet pitivät välillä aaltojen voimasta liikkuessaan kilkatusta.

Trailin lähtöpaikalla oli lookout Maignon bayhin, merelle ja sinne työntyviin kalliomuodostelmiin horisontissa. Kaukana taisi olla Cape Raoulin mielenkiintoiset pillimäiset kalliot, joille menevä trail olisi ollut lapsille liian pitkä.

Komeiden luolien lisäksi Tasman Peninsula on kuuluisa Port Arthurista. Se on vanha rauniokapunki, jossa oli jäljellä vielä jokin pieni linnakin. 1800-luvulla siellä toimi vankila ja mielisairaala. Sisäänpääsy olisi ollut satasen luokkaa. Meitä ei kiinnostanut tällä kertaa niin paljon, että olisimme halunneet panostaa rahaa ja aikaa sen vertaa. Mutta tytöt pääsivät viereiseen leikkipuistoon.

Pysähdyimme lounaalle pieneen palvelukeskittymään. Listalta valikoituivat fish’n chips. Tytöille riitti taas mainiosti lasten annos puoliksi. Lasten annokset on täällä arvioitu riittävän ehkä 12-vuotiaalle eli riittävät hyvin yhdelle 7-vuotiaalle ja yhdelle 5-vuotiaalle.

Ajoimme puolisen tuntia Tasman Archiin. Lapset vähän vinkuivat kun oli lähdettävä ulos pikkusateeseen. Tasman Arch, suuri kallioinen kaari, jonka aallot olivat muovanneet korkeaan rantakallioon, oli heti parkkipaikan vieressä. Se on siis helppo paikka bongata. Devil’s kitchen trail oli muutaman minuutin pituinen. Kävimme kurkkaamassa sen. Lapset kävelivät reippaasti, vaikka vähän vinkuivatkin. Se puolestaan oli syvä kuilu tai rotko, jonne meri yltää. Komea maisema sieltäkin.

Paluumatkalla pysähdyimme Eaglehawk neckiin, kapeaan kannakseen, joka yhdistää Tasman Peninsulan Forestier Peninsulasta. Lapset jäivät mielellään autoon, kun me jalkauduimme lyhyelle beach walkille.

Sitten ajoimme yhtä soittoa Hobarttiin. Aava simahti taas autoon ja Mila pysytteli hereillä, välillä tylsistyen ja kilometrimäärää kysellen.

Bruny Island

Toisena retkipäivänämme ajoimme puolisen tuntia etelään päin Ketteringiin. Sieltä pääsimme ajamaan suoraan autolauttaan. Autossa sai istua noin 10 minuutin matkan ajan Brunyn pohjoissaarelle, Roberts Pointiin. Siirtymä oli tehty todella helpoksi, eikä maksanutkaan paljoa. Bruny Island koostuu pohjois- ja eteläsaaresta, joita yhdistää pitkä ohut kannas (the Neck). Se oli pääkohteemme tänään, joten ajoimme suoraan sinne. Parkissa oli hyvin tilaa. Ylös Truganini lookoutille johti 300 helppokulkuista puuporrasta. Lookout on omistettu Truganinille, vahvalle alkuperäisasukkaalle, naiselle, jonka perhe koki tragedioita brittiläisten kolonialistien toimesta.

Tuona päivänä ylhäällä tuuli vähän, mutta ei liikaa. Maisemat olivat upeat, molempiin suuntiin ohutta nauhaa meren ympäröimänä, kunnes saaret levisivät kauempana. Koska Neck on pitkä, on myös viereinen Neck beach pitkä. Kävin siellä kävelemässä. Se on pingviinien asuttama öisin, päivisin he ovat kalan hakureissulla. Pingviinien pesiä oli kymmeniä rannalla. Nautimme lounaaksi Antin eilen paistamat pakastepizzat. Kylminäkin ne maistuivat aika hyvin, myös tytöille. Kylmistä pizzoista tulikin meidän tämän matkan reissueväshitti. Niillä jaksoi hyvin koko päivän.

Jatkoimme Brunyn eteläsaarelle Adventure bayhin. Sieltä tytöt löysivät leikkipuiston. Australiassa on usein leikkipuistojen yhteydessä aikuisten treenipuisto. Kuinka järkevää, että voi tehdä jotain hyödyllistä lasten leikkiessä eikä vain istua ja odottaa, että kyllästyvät. Lähellä oli trail Mavista fallsille. Trailin pituudeksi oli kartassa merkitty 800 m. Trail alkoi mukavasti isojen saniaisten ympäröimällä reitillä ohuen puron varrella. Reitti muuttui mutaiseksi ja myös tyttöjen ääni kellossa sen myötä. Olimme kävelleet mielestämme jo reitin pituuden hyvinkin, mutta putousta ei näkynyt eikä kuulunut. Mutta mutaisuus jatkui. Käännyimme takaisin. Reitillä tuli vastaan muitakin. Hekin olivat luovuttaneet mudan vuoksi.

Pysähdyimme Adventure bayn vadelmafarmille. Tytöt saivat farmilla tuotetut vadelmajätskit. Jatkoimme matkaa eteläsaarella vähän tsombaillen. Emme ajaneet eteläkärkeen asti Cloudy bayhin emmekä Cape Brunyn majakalle. Ilma oli vähän sateisen oloinen. Kokemuksemme Brunystä jäi ehkä vähän tynkäiseksi, mutta sai tällä kerralla riittää.

Palasimme mantereelle lautalla viiden aikaan. Paluu autolautalla sujui yhtä mutkattomasti kuin tullessakin.

Me emme tällä kertaa ehtineet katsella enempää Hobartin ympäristöä. Ensi kertaan jäi mm. Maria Island, jonne on Hobartista 1,5, tunnin ajon lisäksi ferry-yhteys. Saarella ei ole autoja lainkaan ja liikkuminen on tehtävä kävellen tai pyörällä. Saari on tunnettu Painted cliff -kallioistaan ja aussieläimistä, joita siellä voi nähdä villinä.