Pohjoinen Tassie

Viimeinen Tasmanian kohteemme tällä erää oli saaren pohjoisosan Launceston, joka on myös Tassien toiseksi suurin kaupunki. Itärannikolta ajoimme sinne reilu pari tuntia. Saaren sisäosan lattea peltomaisema ei tässä kohtaa upeiden rantojen jälkeen sykähdyttänyt lainkaan. Meidän Airbnb-kämppämme oli ihan Launcestonin vieressä Riversiden alueella, kukkulalla Tamar-joen varrella. Kaksiossamme oli yläkerrassa yksi avoin huone, jonne lapset majoittuivat onnellisina. Olohuoneen pyöreällä ruokailupöydällä oli punaviinipullo ja oreo-keksipaketti odottamassa. Täällä meillä oli myös Netflix, joten TV-tarjonta oli vihdoin kohdallaan.

Ensimmäisenä päivänämme täällä meillä tuntui olevan vähän matkaväsymystä. Ei huvittanut lähteä oikein minnekään. Teimme kuitenkin iltapäivällä lähiretken Beauty Pointiin, puolen tunnin päähän Tamar-jokea pohjoiseen. Joen päälle oli rakennettu Seahorse World ja Platypus House. Menimme niistä jälkimmäiseen, toki kun Aussissa oltiin. Perhelippu eläinkierrokselle maksoi 65 aud (noin 40 €). Odottelimme puoli tuntia matkamuistojen luona kierroksen alkamista. Tytöt löysivät taas monta eläinhahmoa, jotka halusivat mukaansa.

Meidän lisäksi kierroksella oli pari muuta tyyppiä. Susie piti meille kattavan esityksen munivista nisäkkäistä. Ensimmäisessä huoneessa pääsimme katsomaan monotreme-luurankoja ja täytettyjä monotremejä.

Monotremet eli munivat nisäkkäät erityivät muista nisäkkäistä ennen pussieläinten eriytymistä istukallisista nisäkkäistä. Ne munivat munia. Niillä on matelijamaiset eturaajat. Niillä on yhteinen urogenitaali- ja rectaaliaukko, cloaca. Eli kaikki eritykset sekä munat tulevat samasta reiästä ulos. Penis on vain siittiöiden kuljetusta varten ja kivekset eivät laskeudu ruumiin ulkopuolelle. Niillä on maitorauhaset eli ne imettävät, mutta niillä ei ole nännejä. Kahdesta munasarjasta vain vasemman puoleinen toimii (en tiedä miksi). Monotremeillä on siis paljon nisäkäsmäisiä piirteitä, mutta paljon selviä eroavaisuuksia meille tuttujen nisäkkäiden ominaisuuksista.

Monotremeihin kuuluvia lajeja on elossa vain vesinokkaeläimet ja nokkasiilit. Ne ovat siis todella uniikkeja otuksia maailmassa ilman läheisiä sukulaisia. Monotremet elivät ehkä jopa eteläisen maamassan aikana Gondwanamantereella. Vanhimmat monotremen fossiilit ovat 150 miljoonaa vuotta vanhoja.

Vesinokkaeläimiä on elossa vain yhtä lajia. Ne ovat vesirottien kanssa ainoita Australian makeissa vesissä eläviä nisäkkäitä. Ne elävät Itä-Australian ja Tasmanian järvissä ja joissa. Myös talvella ne etsivät ruokaa jään alla ja käyvät hengittämässä ilmarei’istä. Väpät (niinkuin meillä heitä kutsutaan) ovat harvoin veden alla yli minuuttia, mutta voivat olla jopa 10 minuuttia esim. vaaran uhatessa.

Vesinokkaeläimen pesässä on 18 astetta lämmintä vuoden ympäri. Heillä on kaksi karvakerrosta, joiden väliin jää eristävä ilmakerros. He pitävän ruumiinlämpönsä 32 asteessa ja viilentävät itseään kaivautumalla koloonsa kuumalla ilmalla.

Meille esiteltiin myös urosvesinokkaeläimien takaräpylien tyvessä oleva myrkkypiikki. Vesinokkaeläinuroksen molemmissa nilkoissa on piikit, joista se ruiskuttaa hermomyrkkyä puolustautuessaan tai suojellakseen omaa elinaluettaan.

Sitten menimme huoneeseen, jossa oli iso vesitankki. Siellä väpiä pääsi hyvin katselemaan. Tankissa uiskenteli urosväpä ja kohta putkea pitkin hänelle tuli naaras kaveriksi. Välillä he kieppuivat kiinni toisissaan ja sitten taas pyrähtivät uiskentelemaan erillään.

Toisessa huoneessa oli kolme akvaariota, joista jokaisessa uiskenteli väpä. Susie tipautteli matoja heille. Ne tekivät nopeita sukelluksia ja etsivät nokallaan matoa pohjasta. Madot eivät löytyneet nopeasti tai sitten väpät olivat vain kylläisiä ja etsivät sen vuoksi hitaasti. Väpät sulkevat silmänsä sukeltaessaan ja etsivät ruuan pohjasta pelkän hajuaistinsa avulla, mikä saattaa myös vaikuttaa siihen, että ruuan löytäminen vaikutti meistä hitaalta.

Sitten pääsimme isoon huoneeseen, jossa tallusteli kolme nokkasiiliä. Me saimme istua heidän joukkoonsa lattialle. Susie antoi heille kipossa tahnamaista ruokaa. Nokkasiilit olivat kerrassaan mainion näköisiä, kun ne söivät tahnan pitkän ohuen kielensä avulla nopeilla lipaisuilla. Siilit jatkoivat aterian jälkeen tallustelua meistä piittaamatta ihan meidän vierestä kulkien.

Nokkasiilejä on kahta lajia, Australian lyhytnokkainen laji ja Uuden-Guinean pitkänokkainen laji. Nokkasiiliä tavataan koko Australiassa. Se elää metsissä ja autiomaissa. Selkää peittävät tuuhea karvoitus ja paksut piikit. Vaaratilanteessa nokkasiili saa 10 sekunnissa kaivaudutua sen verran, että maan päälle jää vain piikit esiin. Nokkasiilit viettävät talven semihorroksessa, jolloin normaali 30 asteen ruumiinlämpö laskee 6 asteeseen. Myös nokkasiiliuroksilla on nilkassa piikki, mutta sieltä ei tule myrkkyä niin kuin vesinokkaeläimellä.

Monotreme tour oli oikein kiva. Tytöt tottakai tykkäsivät nähdä oudot ja hellyyttävät eläimet läheltä. Tämän jälkeen minä voin sanoa olevani jopa vielä innostuneempi monotremeistä kuin aiemmin. Jatkoimme souvenireille. Tänään mukaan tarttui tottakai väpiä.

Toisena päivänä lähdimme tutustumaan Launcestonin keskustaan. Auton saaminen parkkihalliin oli täällä vähän helpompaa kuin Hobartissa. Brisbane street on keskustan shoppailukatu ja osittain kukkaistutuksin koristeltua kävelykatua. Maanantai vaikutti hiljaiselta keskustassa. Olin etukäteen tehnyt listan seitsemästä kaupasta, joissa halusin käydä.

Cataract Gorge

Autolla vain vartin verran keskustasta pois päin on Cataract Gorge. Syvässä rotkossa virtaa joki, josta laskee matalia putouksia. Alueella on kävelyreittejä, nurmikkoalueelle rakennettu maauimala ja köysiratahissi. Olimme luvanneet lapsille hissikyydin, joka kustansi perheeltä 50 aud (31 €). Se oli juuri sopivan jännittävä lapsille. Reppu vain vei sylissä liikaa tilaa, muuten kyyti oli ihan mukava. Se tarjosi kivat maisemat joen ylittävälle riippusillalle. Perillä olimme 10 minuutissa.

Skippasimme pisimmät trailit ja lähdimme riippusillalle. Se ylitti joen juuri matalasta vesiputouskohdasta. Maisemat olivat rotkoon joelle ja pienelle järvelle, jonka joen hetkeksi levenevä kohta muodosti, kunnes jatkoi matkaansa taas kapeana. Teimme pienen kävelyn rotkon seinämään tehdyllä aidatulla tiellä.

Menimme lounaalle alueen pieneen ravintolaan, jossa itse ravintola toimi vain loppuviikolla, mutta ruokakioski oli auki. Sieltä sai fish’n chipsit ja lapsille mansikka-mango-päärynämehujäät. Paikalla olevat riikinkukot meinasivat tulla myös syömään.

Riipuimme hissillä takaisin, minä tällä kertaa Aavan kanssa. Riippuhissi ei ollut välttämätön sillallle ja traileille pääsemiseksi, mutta lasten vuoksi ihan kiva lisä päivään. Sitten vaihdoimme biksut ja oli uimisen vuoro. Tytöt kirmasivat kuitenkin ensimmäisenä leikkipuiston liukumäkeen ja isoon hamsterin pyörään, josta tuli heille päivän hauskin juttu.

Isossa uima-altaassa oli hyvin matala puoli ja reilun metrin syvyinen puoli. Mila ylsi pohjaan isommassakin. Vesi oli yllättävän viileää. Olisi luullut, että aurinko olisi lämmittänyt sitä enemmän.

Kun Aavalla alkoi alahuuli väpättää, Antti vei hänet pyyhkeeseen. Minä ja Milakin poistuimme pian. Minä halusin kokeilla myös joessa tai sen muodostamassa järvessä uimista. Siellä näkyi olevan muitakin uimareita. Lapsille siinä ei ollut tarpeeksi matalaa kohtaa. He menivät innoissaan viettämään aikaa leikkipuistoon. Pulahdin kivikkoisesta kohdasta järveen, josta muutkin menivät. Veden lämpötila yllätti. Olisin luullut, että virtaava vesi olisi ollut kylmempää kuin äskeinen allasvesi. Tai ehkä kehoni oli vain sopeutunut viileään jo altaassa.

Sillan alla olevalle pienelle putoukselle ei ollut kovin pitkä matka ja siellä oli muitakin. Siispä lähdin uimaan sinne. Osa tavoitti putouksen suurilta kiviltä, minä ja pari muuta tavoittelimme sitä vedestä käsin. Veden virtaus toki vaikeutti perille pääsyä lopussa. Vesikengät olisivat myös olleet hyvät. Isoista kivistä oli otettava tukea virtausta vastaan ja kengillä olisi saanut paremman otteen. Pääsin pyristellen perille ihan ryöppyävän veden viereen pariin isoon kiveen tukeutuen. Tämä oli hauska paikka ja koin olevani omalla pienellä seikkailulla. Jännitystä oli juuri sopivasti veden virtausta vastaan taistellessa.

Synttäripäivä & Liffey Falls

Viimeinen kokonainen päivämme Tasmaniassa oli minun synttäripäiväni. Tasmaniassa on paljon vesiputouksia ja tänään menimme testaamaan niistä yhtä. Ajoa oli noin 80 km lounaaseen kohteenamme Liffey Falls. Pian ajoimme maalaismaisemassa ja vuoret kauempana. Tien ylitti pieni pyöreä taapertava otus. Vau, se oli nokkasiili! Hän meni tien reunalle ruohikkoon, mutta jäi hyvin näkyviin. Hän laittoi pään koloon, koska tiesi, että piikit suojaisivat muuta kehoa. Välillä siili otti päätään pois kolosta ja näimme hänen söpön nokkansa. Voi miten kaunis otus hän olikaan ja kuinka ihanaa nähdä tälläkin Aussimatkalla villinä nokkasiili. Ihana synttäriyllätys!

Jatkoimme matkaa, kohta metsään ja perille Liffey falls upper parkiin, jolta oli lyhyempi trail putouksille (kuin lower parkista). Tännekin oli vessat rakennettu. Liffey Falls trail oli kilometrin pituinen suuntaansa. Reitti oli helppoa laskeutumista saniaismetsässä. Putouksen kohina kuului pian ja kohta olimme pienellä lookoutilla. Pian meille selvisi, että putouksia olikin useita. Ensin tuli vastaan leveä matala putous, jonka pohjalla oli uitavan näköinen matala allas. Trail kuitenkin jatkui ja menimme loppuun asti. Trailin päätepisteessä putous tuli korkeampana alas ja jatkui matalana kivikkoisena jokena eteen päin. Vaikutti siltä, että putousvalintani oli osunut tälläkin kertaa nappiin. Putoukselle oli helppo laskeutua eikä paikalla ollut väen tungosta, vain muutama retkeilijä. Tytöt saivat timtamit välipalaksi.

Putousallas oli liukasta kiveä ja meidän vesikengät olivat hyödyksi. Tytöt pitivät tiukasti kädestä kiinni kivellä “luistellessa”. Vesi oli kylmää, varmasti matkan kylmin vesi, jossa olin. Täällä viihtyi hyvin. Piti välillä muistaa vain istahtaa kuvailun lomassa.

Takaisin tullessa pysähdyimme aikaisempaan putouskohtaan. Pari metriä piti laskeutua, jotta pääsimme pulahtamaan, vaikka vesi olikin kylmää. Tämä putouksen kohta oli leveämpi ja matalampi, mutta ainakin yhtä hieno kuin äskeinen. Se laski mukavaan yli polven syvyiseen altaaseen. Tytöt jäivät pillimehujen kanssa rannalle.

Liffey Falls oli upea paikka, trail sopivan pituinen ja putouksena hyvin monipuolinen. Löytyi kahlausallasta ja uima-allasta, kapeampaa ja leveämpää vesisuihkua. Kerrassaan erilainen synttäripäivä ja ensimmäinen, jonka vietän luonnon vesissä.

Maltoin vaivoin lähteä, vaikka olimme viettäneet putouksilla varmaan kaksi tuntia. Saniaismetsäinen nousu takaisin parkkipaikalle sujui myös tytöiltä vaivattomasti. Ajoimme tunnin verran takaisin Launcestoniin ja jäimme keskustaan syömään. Vaikka olin juuri pulikoinut, niin biksujen vaihto vain mekkoon ja hiusten harjaus, niin olin valmis ravintolaan. Meidän oli koko matkan ajan pitänyt käydä intialaisessa, joten nyt olivat viimeiset mahdollisuudet käsillä. Indian Food Junkiz oli saanut googlen mukaan hyvät arvostelut, joten menimme sinne. Se oli hyvä valinta. Masut täyttyivät butter masala kanalla ja katkaravuilla, riisillä, Naan-leivällä ja mangolassilla. Meillä oli synttärijälkkäriksi vielä kämpillä tyttöjen jo pari päivää odottama suklaakakku. Tällä kertaa en ollutkaan itse leiponut synttärikakkua.

Seuraavana aamuna alkoi yli kahden päivän kotimatkamme. Tassien pohjoisesta ajoi kaksi ja puoli tuntia Hobartin lentokentälle. Tunnin lennon jälkeen pysähdyimme viettämään viimeistä yötä Melbournen lentokenttähotellissa ennen Suomeen paluuta Singaporen kautta.